Otteita Niinan maailmasta

Huomaan että blogia ei olet tullut pidettyä, mutta toisaalta, kuka sitä vaatikaan? Mutta toissa-iltana kävin mesessä aiheesta juttua ja se suorastaan pakotti kirjoittamaan tänne. Itselle muistiin jos joskus muistaisin lukea ja palauttaa mieleen. Toissa iltana ystäväni lähetti minulle mesessä linkin, josta kehkeytyi semmoinen ajatusryöppy, että piti päästä se ihan tänne purkamaan. Linkki oli tämä: https://sporttirakki.fi/2018/09/14/blogi-kun-epaonnistuminen-on-onnistuminen/ Epäonnistuminen voi olla myös hyvä kokemus silloin jos on lähtökohdat tiedossa ja tavoitteet oikealla tasolla. Kyllä mielensä saa pahoittaa mutta miten siitä pääsee yli? Tai miten onnistuu olemaan asian kanssa niin sujut että ei edes pahoita? Harrastuksesta on kuitenkin kyse, eihän ole tarkoitus olla vereslihalla joka kokeen tai kisan jälkeen? Keskustelumme liittyi siihen, että tulisi etsiä niitä hyviä asioita eikä pelkästään ruotia huonosti menneitä juttuja. On kuitenkin hyvä olla realisti. Mutta miten voi olla...

Tämä on ollut yli vuoden tauolla. Vuosi on ollut aika huippu nousuineen ja laskuineen. Menestystä koiraharrastuksissa ja ei niin menestystä koiraharrastuksissa. Hienoista loppuunpalamisen tunnetta, työmotivaation puutetta, upeita hetkiä vapaalla jen. Onhan noita tarinoita ja asioita tapahtunut matkalla lokakuusta 2014 tähän hetkeen. Siellä on Mejässä VOI luokkaan nousu. Aksassa kolmosiin nousu. SPKL Sm osallistuminen jäljellä ja siellä yllättävä menestyminen ykkös tuloksella ja sijoituksella 4. Puhumattakaan monesta muusta harrasteesta sekä treenitilanteesta, järjestetystä kokeesta. Huikeasta onnittelujen määrästä. Loppuunpalaminen tai sen läheisyys. Kun jotain tapahtuu niin että on pakko pysähtyä. Jonkun sanelemaa vai ei? Minä pysähdyin marraskuussa. Korkea kuume, tutkimuksissa todettiin myyräkuume. Siitä 5 päivää täysihoidossa kaksilla. Siitä 2 viikkoa sairaslomaa, josta lääkäri sanoi että vähintään. Minä naureskelin mielessäni jotta noinkohan? Pari päivää lepoa ja sitten töihin....

Minä en ihan käsitä mihin aika menee? Usein en muista viikolla mitä on edellisenä viikonloppuna tehty, ja mitä kaikkea on tekemättä. Koirien kanssa touhuamisesta olen saanut nauttia. Edellisessä elämässä se ei niin itsestään selvää ollutkaan. Vielä on vähän harrastuksia ja kokeita/ kisoja jäljellä syksyyn, mutta eiköhän tämä tästä tasaannu taas talvea kohti. Tuittu ja Mimmi täytti vuosia. Toinen elokuussa ja toinen syyskuussa. Mimmin kanssa jatkettu jälkeilyä, haku on valitettavasti jäänyt nyt muutaman viikon ajan ajatusasteelle. Vetojuttuja on käyty kokeilemassa. Tuitun kanssa keskitytty kunnon ja lihaskunnon ylläpitoon. Metkan kanssa aksaa, kuntoilua, jälkeä, vetojuttuja. Kajaanissa järjestettiin sulanmaan kisat, eli Kajaaninrossit. Sinne osallistuttiin harrastusluokkiin, minä juosten Mimmin kanssa ja Timo Metkan kanssa pyöräillen. Aksailemassa pari kertaa kisoissa (ei menestyksellä), toki viikkotreeneissä joka viikko. Mejäkokeissa Metkan kanssa II- tuloks...

Kesällä on pidetty lomaa ja on touhuiltu harrastusten parissa. Käytiin Mejä- ja Verikokeissa Metkan kanssa, sekä muutamissa aksakisoissa. Mejästä menestystä yhden 3.tuloksen ja yhden 1. tuloksen verran. Veri:ssä taas II tuloksen. Aksassa ei mitään. Mimmi on ollut tauolla tai kevennetyllä treenillä. Nyt treenit menneet kivasti. Syksylle suunnitelmissa käydä ainakin yksi jälkikoe. Heinäkuussa tehtiin minireissu Lappiin. Määränpäänä oli Ivalo. Sää oli juuri sopiva, helteiden välissä muutama päivä viileämpää, ainakin niillä korkeuksilla. Painoa tuli loman aikana lisää ja kunto taitaa olla taas sitä mallia että "pitää uudestaan aloittaa". Syksyä kohti. Mukavaa kun säät viilenee! Näkymä Inari-järvelle Tuittu mukana Tuulijärvellä Meno matkalla Hiljainen kansa Metka 2 v. Niina "huvipuistossa" Agilityä kanssa

Otsikkoa on aina näihin vaikea keksiä. Joten olkoon se noin. Viimekirjoituksessa tuskailin janan kanssa. Ei se ole miksikään tänä aikana muuttunut vaikka harjoiteltu on. Lähinnä olen nyt ajanut janan "hännästä", jospa se koiran usko siitä tankkaamalla paraneisi (herran haltuun siis...). Kun ei jaksa aina olla neuroosissa näiden kanssa ja kun tulee näitä uusia "tulipaloja" nurkkiin. Kajaanin kokeissa ei saatu tulosta. Siis me E I S A A T U T U L O S T A. Mitään... kun jäljeltä nousi vain kolme keppiä. Ruudussa kaksi esinettä plus perus nälväykset. Olin jo pyyhekumilla hankaamassa ranteita. Mentiin reippaasti kuitenkin tottikseen, joka sujui muutamaa ohjaajan mokaa ja kömmähdyksiä lukuunottamatta hyvin. C: Mira Salminen No sen jälkeen treenit parin päivän päästä: koira kesken jäljen vaihtaa suvereenisti jäljeltä toiseen ja jatkaa eri suuntaan sen näköisenä että jäljestää ja ohjaaja ihmeissään (luolanainen saapui).... ja eikun autolle. Tuumailin jotta näinhän...

täytyy vain harjoitella,aloittaa alkeista, peruuttaa hieman, helpottaa vähän. Janat kyllä työllistää nyt. Viimevuonnahan sain janoihin vauhtia parilla konstilla. Sitä tulikin sitten omiksi tarpeiksi. Nyt sitten vain tykitettään suoraan mihin sattuu... Mimmi "nostaa" jäljen jo tieltä. Eikä se sitten enää juuri välitä missa "jana" menee eli mihin minä osoitan. No nyt sitten helpotan hieman treenejä alkeisiin asti ja mietitään tätä juttua uudestaan. Jana on tietynmittainen etsintä linja metsässä, jota pitkin koiran tulisi edetä suoraviivaisesti työskennellen , etsien jälkeä, joka kulkee jossain kohtaa tämän janan yli. Koiran tulisi nostaa jälki ja lähteä jäljestämään, oikeaan suuntaan , eli jäljen kulkusuuntaan ja jatkaa maastoon jne. Tällä hetkellä tuosta taitaa parhaiten toimia sanat:  nostaa, edetä  ja  suoraviivaisesti. Huonommin sujuu:  pitkin ja  oikeaan suuntaan. Työskentely on motivoitunutta siihen asti kun minä se vetäisen koiran kolmatta ker...

Älä puhu mistään toisen asiasta kolmannelle miettimättä ensin kaksi kertaa onko asia kertomisen arvoinen. Punnitse tarkkaan, onko vastaanottaja valmis kuulemaan asiaa ilman, että repii siitä omat versionsa taas neljännelle ja ehkä viidennelle osapuolelle. Kajaanin aksat taas opetti pienen palan elämästä yleensä. Ensimmäinen startti meni jotenkin penkin alle. Kova vauhti, A:n alastulon kontakti virhe (jota ennen oli jääty harjan päälle haistelemaan ja ihmettelemään) aiheutti aikas täydellisen lamaantumisen, josta seurasi se, että Metka taas hiukan karkasi omiin puuhiinsa. Nostin koiran syliin ja poistuin radalta. Kummallinen se peikko, joka aloittaa heti supattelun tuosta olkapäältä: "taas se nähtiin, eihän sinusta mihinkään ole. Vaikka kuinka harjoitteleisit et onnistu missään ikinä. Katso nyt miten surkea taas olit. Tyhjä tuommoisen on mistään haaveilla eikä auta vaikka kuinka alas tavoitteet lasket...." ja sitä rataa. Se pettymys ja päätös siinnä kävelyttäessä koiraa, e...