Elämää vaiko koiraelämää

Otsikkoa on aina näihin vaikea keksiä. Joten olkoon se noin.

Viimekirjoituksessa tuskailin janan kanssa. Ei se ole miksikään tänä aikana muuttunut vaikka harjoiteltu on. Lähinnä olen nyt ajanut janan "hännästä", jospa se koiran usko siitä tankkaamalla paraneisi (herran haltuun siis...). Kun ei jaksa aina olla neuroosissa näiden kanssa ja kun tulee näitä uusia "tulipaloja" nurkkiin.

Kajaanin kokeissa ei saatu tulosta. Siis me E I S A A T U T U L O S T A. Mitään... kun jäljeltä nousi vain kolme keppiä. Ruudussa kaksi esinettä plus perus nälväykset. Olin jo pyyhekumilla hankaamassa ranteita. Mentiin reippaasti kuitenkin tottikseen, joka sujui muutamaa ohjaajan mokaa ja kömmähdyksiä lukuunottamatta hyvin.

C: Mira Salminen

No sen jälkeen treenit parin päivän päästä: koira kesken jäljen vaihtaa suvereenisti jäljeltä toiseen ja jatkaa eri suuntaan sen näköisenä että jäljestää ja ohjaaja ihmeissään (luolanainen saapui).... ja eikun autolle. Tuumailin jotta näinhän siinnä kokeessakin saattoi käydä: vaihtoi jäljen tai oli jäljestävinään, toi autolle ja loput kepit makaa siellä metsissä koskemattomina. En kerro mitä tein. Luolanainen valitettavasti saapui paikalle ja koulutti takkiauki touhuavaa malinretaletta.
Tästä viisastuneena on itse jäljen ajaminen sujunut jo ihan mallikkaasti, mutta se sama vanha ongelma vahvistui, eli keppejä ei malteta ilmaista. Ja koekin on tulossa... vaan itsepähän lähdin leikkiin.

Summasumarum: janalta lähtee kyllä, mutta saattaa oikoa ja ottaa takajäljen helposti. Keppien ilmaisu on heikkoa kun jälki vetää. No menen silti kokeisiin. Harjoitellaan ohjaajan itsehillintää.
Jatkossa harjoitukset ilmaisujen osalta kääntyköön päin vastoin. Olen antanut itseni ymmärtää, että rauha tehdään kepeille, se kun löydetään niin jätti palkkaa, rauhaa, mukavaa olemista siinnä silleen ja ihanaa lulluttelua < 3 < 3 jne. Kun ajattelen tätä pitkässä juoksussa niin ilmaisut on vain huonontuneet. Joten olkoon rauha kepillä, niin kauan kun saan sen taskuuni ja annettua herkut nopeasti. Palkkana olkoon se, että pääsee nopeasti takaisin jäljelle kun sinne kerran niin kova palo on. Tulipahan vain mieleeni että jos se sen takia jättää ne huomioimatta kun tietää että jäädään tuskastuttavan pitkäksi aikaa lässyttämään siihen paikoilleen. Kaikkeahan saa kokeilla?

***

Mutta mitä tekee Piiparinen? On lomalla aksasta. No ehkä joudun jo ensiviikolla ottamaan hänet touhuun mukaan kun polttelee kivasti jo. Metkan kaa Kuopiossa näpäsytettiin kiva LUVA ykkössijoituksella. Kauhea helle oli ja vaikutti kyllä voimakkaasti Metkaan. Ja heti ekaradalta tuli se ja oltiin vielä ensimmäisenä suorittamisvuorossa. Kaksi jälkimmäistä meni hylyksi: toisella en vain selvinnyt itse 4:stä ensimmäisestä esteestä (harjoitteluun) ja kolmannella se jolkutteli kaverin muksujen luo radan ulkopuollelle heti toka esteen jälkeen : ) Ihan ei siis vielä syttyminen ole tapahtunut, mutta keväät kisaputkessa hyvää oli se että:

1. uusia kisapaikkoja

2. uusia esteitä

3. paljon häiriötä ja sen kestämistä

4. ei karattu radalta tappelemaan

Joten tästä on hyvä jatkaa syksyä kohti.

Tiukka etukeno vouvouvouvou..!

***

Tuimalantuima: on sijaistanut aksa treeneissä Metkaa, ihan päivänkunnon mukaisesti. Aika kekkuli se on: vauhtia on niin pirusti mutta miten sen saa kaivettua aksaan? Siinnäpä pähkinä purtavaksi. Houkuttelu ei auta, silloin on peli menetetty ja illalla keskustellaan sohvalla, että kumpi meistä tässä istuikaan. Tietynlainen jämäkkä "räpätys" toimii, mutta kanssa treenaajat luulevat minun olevan pahan tuulinen koiralle. Konstikasta, vaan onneksi se on muuten hyvinvoiva ja virkeä!

Eilen aksatreeneissä tämä Kirsikkaterttu revitteli lelun kanssa pitkin hallia, monta kertaa, ja oli kauhean onnellinen. Piti ihan istua välillä ja nauttia näkemästään. Olenkohan ollut sille liian tiukka?

Minen tuonne mene!