Otteita Niinan maailmasta

Tuitulla on kevyt takapuoli. Se on todellakin kuin kumipallo koko koira. Semmoista ei ole kuin että esim. harjoitellaan maassa paikalla oloa ja nami lähtee kuonoa kohti: takapuoli nousee välittömästi ensin ylös "ding!". Hyvällä tuurilla kyynäreet saattaa olla maassa (jos ne on sinne ylipäätään sattunut saamaan maahan käskettäessä), vaan se takapuoli pomppaa. Mukavahan olisi harjoitella siinnä asennossa pysymistä mishin on käsketty, vaan ei. Takapuoli kevenee entisestään jos kokeilee laittaa namin vaikka sen rinnan alle: pomppii ja ihan villiintyy. Jos taas jättää objektin eli vaikka ruokakupin, rupeaa sen kyynäreet nousemaan ilmaan: "wiiuuup!" Metka pitää noutokapulaa hyvin suussa. Se tarttuu siihen hyvin, varmalla otteella ja kapula ei liikku suuussa. Vauhti on älyttömän hyvä. Poispäin minusta. Koetan vielä ratkaista sen että kyse on noutoliikeestä, ei marjapuskienympärikapulasuussajuoksemisliikkeestä. Tai oikeastaan tuota liikettähän on tehtykin hallitusti esim ...

savuton jo reilu kolme viikkoa. Jippii! Paljon oivalluksia elämästä lenkillä ollessani teen ja tohkeissani ajattelen että olisipa hyvää blogimatksua tämä ja tämäkin ajatus. Vaan sitten kun kirjaudun tänne, niin en muistakaan enää niitä huippuajatuksia mitä aioin kirjoittaa. Aikas paljon tullut lueskeltua monenlaisia opuksia , artikkeleita yms. Vastaan on tullut paljon hyviä mietelauseita ja aforismeja. Ulkoillessa tänä aamuna paras pohdiskeluni (niiden 1000 muun ajatuksen seassa) oli että MITEN. Tähän aiheeseen löytyy Isa Merikalliolta kirja (jota en vielä ole lukenut) ja tuo kysymys ei anna tilaa vastauksille jotka alkaa sanalla mutta ja päätyy -isi päätteeseen. Joka tätä tätä sattuu lukemaan niin täältä lisää aiheesta > http://kasva.fi/suorituselamasta-merkityselamaan/ Miten? No ainakin pitemmän aikaa tämä kaikki ajattelu on johtanut siihen että alan väsyä ajattelemaan koko ajan. Haluan siis hiljentää mieltäni, antaa ajatusten vain kulkea ja mennä, tartumatta niihin kiinni. Hal...

Tätä ihanaa syksyä, joka vain jatkuu lämpimänä, kauniina ja kaikinpuolin mukavana. Tiilikalla kävimme ulkoilemassa syyskuun puolella: Pikku veturit Perhepotretti Ulkoilua on tullut tehtyä monella tapaa: marjastaen, metsällä lintuja katsellen, ketunpesiä etsiskellessä. Sen lisäksi että normi lenkkeilyt hoidetaan rekkujen kanssa muutenkin. Luulisi että laihtumaan päin olisi, vaan ei. Kilot tahtoo tarttua vain. Liekö ikä, asenne vaiko se että olen ollut savuton nyt reilu kaksi viikkoa! Aion olla tämän kolmannenkin viikon savuton :) Mimmin kanssa jätin jälkikokeet tälle vuotta ja aloitin jäljen, tai pikemminkin sen vauhdin sekä ilmaisujen hiomisen parempaan jamaan. Hmm, pellolla tehty muutama jälki ja ihan nautinnollistahan tuo on kävellä tuon perässä. Ajatus on että yksinkertaisesti en vain päästä Mimmiä etenemään jos painaa narulle. Palkkana vetämättömyydestä on eteenpäin pääseminen jäljellä. Se kun itsessään on siitä niin mukavaa että oletan palkkautuvan hyvi...

Syyskuuta eletään. Ihanaa, viileitä säitä, villasukkia, uunin lämmitystä, pimeneviä iltoja. Nooh villasukkia minä olen pitänyt koko kesän. Tosin juuri tällä hetkellä ulkona on lämmintä, uuniakaan ei ole tarvinnut lämmittää vielä, kuin roskien polton muodossa ja vielä on ehtinyt hyvin valoisassa harrastuksensa hoitaa. Mimmin kanssa kävin Oulussa voittaja luokan jälkikokeissa. Kerta oli ensimmäinen meille molemmille ja pakko myöntää että meinasin jättää menemättä ja perua kaikki loputkin tämän vuoden suunnitelmat. Jäljestäminen itsessään on hyvä, mutta keppien ilmaisu ollut harjoituksissa niin heikkoa (jälki vetää voimakkaasti) että olen meinannut turhautua yhdenkin kerran. Parhaillaan huomasin ainakin parilla jäljellä, että Mimmi joko nostaa kuonon ylös ennen keppiä ja laskee sen takaisin kepin jälkeen, tai sitten kiertää kepin 05,-1 metrin päästä ja palaa takaisin jäljelle. Huomatus asiasta ei tuota mitään erityistä oppimista asiassa. Silloin kun maltetaan kepit ilmaistaan erittäin ...

No onhan aika kulunut edellisestä kerrasta. Eikö lie sitten ollut tarvetta sisuksiaan purkaa, kiire(muka), laiskuus vaiko mikä? Kevättalvea 2013, lenkkipolun varrelta Aika on mennyt kohisten. Hyviä ja onnellisia tapahtumia, koirailua, olemista, toisen kanssa arkeen tutustumista, lepoa, väsymystä ja taas lepoa. Iloa, onnellisuutta. Uusia ihmisiä, luopumista, muutoksia... elämää. Kotiin päin Elokuu 2013: Takana loma, paluu töihin, askareita, reenilöitä. Menossa töitä, reenilöitä, viikonloppua, jännitystä kokeeseen pääsemisestä, odottavan to do- listan tyhjentämistä. Tulossa kokeita, loput lomasta, lisää reenilöitä, metsästystä, agilitya, ampumisharjoittelua. Puolukan poimintaa, sienten keräilyä, ulkoilua, kaunista syksyä. Taivas maan päällä, siellä minä olen

Uudet kujeet sitten myöhemmin... :)

Mistähän aloittaisi? Siitäkö kun on onnellinen, hehkuu ja kun synkkää ja vesisadetta ei ole olemassakaan. Vaiko siitä mitä uutta on tullut touhuttua, vaiko koirahommeleista? Pidetäänpä kuiteskin kynttilää vakan alla ja nautitaan hiljaa olemassaolosta ja kaikesta siitä mitä on. Olen saanut ampua haulikolla :) Todistetusti lopulta sattunut kohteeseenkin, siis pahvilaatikkoon (n. 5 metrin päässä...). Ongella istunut, ulkoiltu, teerimetsällä ja olemista... mukavaa elämän suuntaviivojen hahmottelua ja haaveilua. Mimmin kanssa kävin epävirallisissa toko- kokeissa elokuussa. Kokeilin voittaja- luokkaa vaikka osaa sen liikkeistä ei oltu harjoiteltu kuin pari päivää.... huonostihan se meni, mutta mukava kokemus itselle siksi, että maailma ei kaatunut, kukaan ei tullut nauramaan ja osoittelemaan. Toisaalta meni siinnä kokeessa tai sen aamun aikana jotain hyvinkin. Sitten kohta käytiin Joensuussa starttaamassa pk- jälki. Tulos oli hyvä: maasto 199, tottis 90 sij. 1/4. Sepäs vasta kokemus...