savuton jo reilu kolme viikkoa. Jippii!
Paljon oivalluksia elämästä lenkillä ollessani teen ja tohkeissani ajattelen että olisipa hyvää blogimatksua tämä ja tämäkin ajatus. Vaan sitten kun kirjaudun tänne, niin en muistakaan enää niitä huippuajatuksia mitä aioin kirjoittaa. Aikas paljon tullut lueskeltua monenlaisia opuksia , artikkeleita yms. Vastaan on tullut paljon hyviä mietelauseita ja aforismeja. Ulkoillessa tänä aamuna paras pohdiskeluni (niiden 1000 muun ajatuksen seassa) oli että MITEN. Tähän aiheeseen löytyy Isa Merikalliolta kirja (jota en vielä ole lukenut) ja tuo kysymys ei anna tilaa vastauksille jotka alkaa sanalla mutta ja päätyy -isi päätteeseen. Joka tätä tätä sattuu lukemaan niin täältä lisää aiheesta > http://kasva.fi/suorituselamasta-merkityselamaan/
Miten? No ainakin pitemmän aikaa tämä kaikki ajattelu on johtanut siihen että alan väsyä ajattelemaan koko ajan. Haluan siis hiljentää mieltäni, antaa ajatusten vain kulkea ja mennä, tartumatta niihin kiinni. Haluan hyväksyä ne ja antaa niiden mennä. Vuoropuhelu itsensä kanssa on ihan väsyttävää puuhaa. Pidin aamu- ja iltalenkeistäni ennen koska sain haaveilla, rukoilla, elämääni ja tulevaisuutta. Pidän lenkeistäni toki edelleenkin fyysisesti, mutta nykyään ajatukseni pyörivät enemmän menneissä, peloissa, kauhussa. Siinnä mitä olisi pitänyt sanoa ja tehdä? Kuinka olisi pitänyt toimia? Miksi ihmeessä annoin toisen ihmisen pelottaa minua, uhkailla minua tai määräillä elämääni? Kuinka se voi, tai on voinut haukkua ja valehdella sekä panetella, omia totuuksiaan minusta ympäriinsä, joissa ei ole totuuden häivääkään.
Mitä hyötyä tuosta vanhan kaivelusta on, kun en aiheuta sillä muuta kuin mielipahaa itselleni? Ja tavallaan pidän siitä vanhasta paskasta kiinni ajatustasolla. Pahimmillaan koen fyysistä kipua ja paniikkia ajatusteni kanssa. Joten Miten? Haluan olla tässä hetkessä, en menneessä. Tulevaisuuttakaan on vaikea nähdä vaikka toki aina voin päättää, että Miten haluan elämäni elää? Ulkoisesti elänkin sitä tällä hetkellä ihan juuri niin kuin haluan. Semmoisen ihmisen kanssa, joka uskoo minuun. Seisoo omilla jaloillaan. Tukee minua tarvittaessa, mutta antaa minun elää elämäni niin kuin haluan.
Miten pääsen tähän hetkeen? Olen koettanut harjoittaa mediataatiota, mindfulnesia... Minulle on ollut paljon helpompi olla savuttomana reilu kolme viikkoa kuin mitä ajattelemattaa MITÄÄN enemmän kuin 5 sekunttia.
Tarvitseeko keskittyminen tähän hetkeen kuitenkaan mitään sen ihmeempää? Valokuvaus, koirien kouluttelu, neulominen, jooga tai muuten vain venyttely. Anne tuossa on kertonut käynneensä nyt ratsastamassa muutaman kerran ihan tunneilla, eikä kuulemma ehdi ajattelemaan muuta kuin hevosen "ajamista" noina tunteina.
Haluan ottaa siis vastuun itsestäni ja siitä mihin kaikkeen ajatuksiani ja "mieltäni" hukkaan tai sitten hellin. Hyväksyn sen, että minulle on näytetty tuo puoli elämästäni, jotta voin nyt jatkaa sitä toisella tavalla, niin kuin haluan. Päästää siitä irti. Finitto! Olla tässä tälleen... mukavasti.
Itsensä "sivistäminen" on mukavaa, mutta vastaus löytyy sisältäni aina, joten ehkäpä on syytä jättää "opiskelut" kirjoista vähäksi aikaa hautumaan ja ruveta kuuntelemaan hiljaisuutta sisälläni. Kun vain keksin kuinka pääsen siihen, jotta voin olla ajattelematta mitään erityistä pitempään kuin 5 sekunttia. Ja ei, en opiskele sitä asiaa kirjoista. Lähden tästä käskemään ajatuksiani hiljaiseksi, nukkumaan siis :)
Paljon oivalluksia elämästä lenkillä ollessani teen ja tohkeissani ajattelen että olisipa hyvää blogimatksua tämä ja tämäkin ajatus. Vaan sitten kun kirjaudun tänne, niin en muistakaan enää niitä huippuajatuksia mitä aioin kirjoittaa. Aikas paljon tullut lueskeltua monenlaisia opuksia , artikkeleita yms. Vastaan on tullut paljon hyviä mietelauseita ja aforismeja. Ulkoillessa tänä aamuna paras pohdiskeluni (niiden 1000 muun ajatuksen seassa) oli että MITEN. Tähän aiheeseen löytyy Isa Merikalliolta kirja (jota en vielä ole lukenut) ja tuo kysymys ei anna tilaa vastauksille jotka alkaa sanalla mutta ja päätyy -isi päätteeseen. Joka tätä tätä sattuu lukemaan niin täältä lisää aiheesta > http://kasva.fi/suorituselamasta-merkityselamaan/
Miten? No ainakin pitemmän aikaa tämä kaikki ajattelu on johtanut siihen että alan väsyä ajattelemaan koko ajan. Haluan siis hiljentää mieltäni, antaa ajatusten vain kulkea ja mennä, tartumatta niihin kiinni. Haluan hyväksyä ne ja antaa niiden mennä. Vuoropuhelu itsensä kanssa on ihan väsyttävää puuhaa. Pidin aamu- ja iltalenkeistäni ennen koska sain haaveilla, rukoilla, elämääni ja tulevaisuutta. Pidän lenkeistäni toki edelleenkin fyysisesti, mutta nykyään ajatukseni pyörivät enemmän menneissä, peloissa, kauhussa. Siinnä mitä olisi pitänyt sanoa ja tehdä? Kuinka olisi pitänyt toimia? Miksi ihmeessä annoin toisen ihmisen pelottaa minua, uhkailla minua tai määräillä elämääni? Kuinka se voi, tai on voinut haukkua ja valehdella sekä panetella, omia totuuksiaan minusta ympäriinsä, joissa ei ole totuuden häivääkään.
Mitä hyötyä tuosta vanhan kaivelusta on, kun en aiheuta sillä muuta kuin mielipahaa itselleni? Ja tavallaan pidän siitä vanhasta paskasta kiinni ajatustasolla. Pahimmillaan koen fyysistä kipua ja paniikkia ajatusteni kanssa. Joten Miten? Haluan olla tässä hetkessä, en menneessä. Tulevaisuuttakaan on vaikea nähdä vaikka toki aina voin päättää, että Miten haluan elämäni elää? Ulkoisesti elänkin sitä tällä hetkellä ihan juuri niin kuin haluan. Semmoisen ihmisen kanssa, joka uskoo minuun. Seisoo omilla jaloillaan. Tukee minua tarvittaessa, mutta antaa minun elää elämäni niin kuin haluan.
Miten pääsen tähän hetkeen? Olen koettanut harjoittaa mediataatiota, mindfulnesia... Minulle on ollut paljon helpompi olla savuttomana reilu kolme viikkoa kuin mitä ajattelemattaa MITÄÄN enemmän kuin 5 sekunttia.
Tarvitseeko keskittyminen tähän hetkeen kuitenkaan mitään sen ihmeempää? Valokuvaus, koirien kouluttelu, neulominen, jooga tai muuten vain venyttely. Anne tuossa on kertonut käynneensä nyt ratsastamassa muutaman kerran ihan tunneilla, eikä kuulemma ehdi ajattelemaan muuta kuin hevosen "ajamista" noina tunteina.
Haluan ottaa siis vastuun itsestäni ja siitä mihin kaikkeen ajatuksiani ja "mieltäni" hukkaan tai sitten hellin. Hyväksyn sen, että minulle on näytetty tuo puoli elämästäni, jotta voin nyt jatkaa sitä toisella tavalla, niin kuin haluan. Päästää siitä irti. Finitto! Olla tässä tälleen... mukavasti.
Itsensä "sivistäminen" on mukavaa, mutta vastaus löytyy sisältäni aina, joten ehkäpä on syytä jättää "opiskelut" kirjoista vähäksi aikaa hautumaan ja ruveta kuuntelemaan hiljaisuutta sisälläni. Kun vain keksin kuinka pääsen siihen, jotta voin olla ajattelematta mitään erityistä pitempään kuin 5 sekunttia. Ja ei, en opiskele sitä asiaa kirjoista. Lähden tästä käskemään ajatuksiani hiljaiseksi, nukkumaan siis :)
Kommentit
Lähetä kommentti