Syyskuuta eletään. Ihanaa, viileitä säitä, villasukkia, uunin lämmitystä, pimeneviä iltoja. Nooh villasukkia minä olen pitänyt koko kesän. Tosin juuri tällä hetkellä ulkona on lämmintä, uuniakaan ei ole tarvinnut lämmittää vielä, kuin roskien polton muodossa ja vielä on ehtinyt hyvin valoisassa harrastuksensa hoitaa.
Mimmin kanssa kävin Oulussa voittaja luokan jälkikokeissa. Kerta oli ensimmäinen meille molemmille ja pakko myöntää että meinasin jättää menemättä ja perua kaikki loputkin tämän vuoden suunnitelmat. Jäljestäminen itsessään on hyvä, mutta keppien ilmaisu ollut harjoituksissa niin heikkoa (jälki vetää voimakkaasti) että olen meinannut turhautua yhdenkin kerran. Parhaillaan huomasin ainakin parilla jäljellä, että Mimmi joko nostaa kuonon ylös ennen keppiä ja laskee sen takaisin kepin jälkeen, tai sitten kiertää kepin 05,-1 metrin päästä ja palaa takaisin jäljelle. Huomatus asiasta ei tuota mitään erityistä oppimista asiassa.
Silloin kun maltetaan kepit ilmaistaan erittäin napakasti maahan menemällä, mutta kun aina ei malteta. No hyvää tässä on se että halutessaan ne ilmaisut on hyvät ja hienot.
No miten tämä ongelma tuli (taas, painin viimevuonna ihan saman asian kanssa samoihin aikoihin ennen alo luokan korkkaamista). Käytin pari kertaa lelua loppupalkkana. Sen jälkeen muistaakseni ei ole ilmaisuja tullut kuin 1-2 per jälki jos ei oteta lukuun niitä, joissa olen joutunut huomauttamaan että "mitä jäi?!" En siis laita enää lelua loppuun. Harkiten käyttää myös namejä jäljellä koska samoihin aikoihin taisin niitäkin muutaman tiputella kun lelun laitoin loppuun eli tuplavahvistus jäljestämiseen.
Kepeistä pitää siten saada taas halutut, ehkä hieman vauhtia pois jäljeltä. Kokeillaan lelua kuitenkin kepeillä, eli leikitään hetki ilmaisusta, jonka jälkeen koira rauhaan maahan, keskittyminen, ja uudestaan jälki. Luonnollisesti leikki ei ala mistään kepin tölväisystä vaan kunnon ilmaisusta ja siitä kun nostan kepin taskuuni. Ruokaahan se on aina saanut ilmaisusta palkaksi, mutta kokeillaan joku kerta nyt näin päin.
Oulun koe kuitenkin opetti että näköjään mitä vaan voi sattua, kannattaa pitää oma pää kylmänä ja luottaa silti koiraan. Alun harhat janalla ja heti janan jälkeen tehty 90 käännös polulle jäljestäen "jotain" palautti minu pari kertaa takasin janalle hakemaan jälki uudestaan. Hyvä kun palasin, siellä oli janan alussa auto ja pariskunta koiran kanssa tulossa ulkoilemaan/ marjastamaan. Sain neuvoteltua että menisivät vielä muualle. Janalla tuomaria odotellessa muutama auto meni ohi siinnä metsätiellä, joka pisti arveluttamaan, että kuinkahan monta ulkoilijaa tässä kohtaa on jo mennyt. Puhumattakaan siitä autosta joka oli parkissa siinnä janan lähellä ja johon saapui lenkiltä nainen kahden koiran kanssa... Seli seli, koira selvästi löysi jäljen vaan se ei ollut oikea. Kun lopulta oikea jälki löytyi sekin sekosi heti alussa polulle. Toki koiraa tulisi valmistaa tämmöistä varten :) Vikalla kerralla otin sitten suunnilleen siitä kohtaa mistä jäljestäminen oli alunperin alkanut, mutta yli sen "polun" uudestaan että "etsippä jälki". Kyllä se jotain ehti ja jäljesti, vaan siinnä kohtaa kun oltiin painuttu hirveet risukot, ryvetty parit ojat kontallaan jne (about 500 m..). ilman, että ensimmäistäkkään keppiä ilmaistiin, on pakko sanoa että usko loppui hetkellisesti!
Kun olin hetken siinnä paikoillaan vatuloinnut (lue melkein itkenyt surkeuttani) päätin että eihän se nyt muu auta kuin mennä koiran perässä.
Kun ensimmäinen keppi sitten lopulta löytyi ja sain todeta että" hitto myö ollaan kuin ollaankin jäljellä" sain todeta että menköön loppu miten tahansa mutta myös selvitettiin alku, yhdessä, Mimmin kanssa! No ehkä Mimmi teki siinnä suurimman työn, vaan olisihan minä ohjaajana voinut heittää hanskat tiskiin jo siellä janan jälkeen ja todeta että eihän tästä kuitenkaan mitään tule. Päätin silloin kuitenkin jatkaa, luottaa ja päättää että kyllä Mimmi osaa. Väliepisodin jälkeen kun kaikkiaan keppejä nousi sitten 3+1, päätin että luotan siihen aina ja TIEDÄN että jäljestää se osaa. Ja minkälainen koira minulla onkaan? Koira joka alun parin kolmen takaisin vetämisen, sekä parin janalle paluun jälkeen, vielä nostaa jäljen, ajaa sen minun kompuroinnista huolimatta.
Esine ruutu tehtiin melkein jäljen perään. Jäljellä käytettiin kaikki olemassa oleva aika ja palautin kepit paria minuuttia vaille. Esine ruutu taas tehtiin vauhdilla (vaikka väsynyt koira oli varmasti) n. 3,5 min. Siitä täydet 30 pistettä.
Ja siitä haukkukeitaalle, jossa ei taas isoja aikoja jäänyt kun tottikseen lähdettiin. Tottis mukava 91 pistettä. Juoksusta seisomaan jääminen jäi puutteelliseksi, kun istahti. Seuraamisessa annoin lisäkäskyn,kun jäi jotain nuutamaan kesken alun pitkän seuraamissuoran. Estenoudossa annoin lisäkäskyn irroittamiseen kun ei jostain syystä antanut ekalla irti. Pieni hipaisu paluu hypyssä hyppyesteellä, hieman väljä oikealle käännös. Muuten tuntui tulevan paljon hyviä laatusanoja koirasta sekä minun tavasta ohjata :) Eipä mitään, hyvä mieli siitä jäi koko kokeesta. Koulutustunnus kakkostuloksella.
Paluu arkeen: eilen tehty helppo jana ei ollutkaan helppo. Koira eteni pari metriä ja jäi seisomaan häntä alaspäin , läähättäen paikoilleen. Oli sen näköinen että "ei tämä kuitenkaan mene oikein". Saahan koiraa tukea? Vein Mimmin lähemmäs janaa, taputus ja uusi yritys. Lähti hieman sivuun, palautin hellästi, taputin ja sanoin että "kyllä sinä osaat", vein taas vähän lähemmäksi ja lähetin. Siitä sitten tuli suora etenemä ja jälki löytyi. Kolme keppiä suoralla ja se oli siinnä. Kepit muuten ilmaisi ihan hyvin (alussa mainitsemani lelupalkkaus käytössä).
Tänään luoksetulo: tulee vauhdissa suoraan sivulle istumaan :).
Joten nöyrä olen! Valmista ei tule koskaan. Ja noin hyvä koira ansaitsee parempaa opettamista minulta ja luottoa sen kykyihin joka tilanteessa.
Oih, vielä olisi kaksi muuta koiraa kehuttavana. Valkeitten piha agility reenit menneet taas niin mukavasti, vai johtuuko se siitä että kukaan ei ole katsomassa? Oli miten oli hyvä mieli on, ja se lienee pääasia?
Jospa seuraavassa postauksessa vähän Metkan ja Tuitun aksaamisesta ;)
Mimmin kanssa kävin Oulussa voittaja luokan jälkikokeissa. Kerta oli ensimmäinen meille molemmille ja pakko myöntää että meinasin jättää menemättä ja perua kaikki loputkin tämän vuoden suunnitelmat. Jäljestäminen itsessään on hyvä, mutta keppien ilmaisu ollut harjoituksissa niin heikkoa (jälki vetää voimakkaasti) että olen meinannut turhautua yhdenkin kerran. Parhaillaan huomasin ainakin parilla jäljellä, että Mimmi joko nostaa kuonon ylös ennen keppiä ja laskee sen takaisin kepin jälkeen, tai sitten kiertää kepin 05,-1 metrin päästä ja palaa takaisin jäljelle. Huomatus asiasta ei tuota mitään erityistä oppimista asiassa.
Silloin kun maltetaan kepit ilmaistaan erittäin napakasti maahan menemällä, mutta kun aina ei malteta. No hyvää tässä on se että halutessaan ne ilmaisut on hyvät ja hienot.
No miten tämä ongelma tuli (taas, painin viimevuonna ihan saman asian kanssa samoihin aikoihin ennen alo luokan korkkaamista). Käytin pari kertaa lelua loppupalkkana. Sen jälkeen muistaakseni ei ole ilmaisuja tullut kuin 1-2 per jälki jos ei oteta lukuun niitä, joissa olen joutunut huomauttamaan että "mitä jäi?!" En siis laita enää lelua loppuun. Harkiten käyttää myös namejä jäljellä koska samoihin aikoihin taisin niitäkin muutaman tiputella kun lelun laitoin loppuun eli tuplavahvistus jäljestämiseen.
Kepeistä pitää siten saada taas halutut, ehkä hieman vauhtia pois jäljeltä. Kokeillaan lelua kuitenkin kepeillä, eli leikitään hetki ilmaisusta, jonka jälkeen koira rauhaan maahan, keskittyminen, ja uudestaan jälki. Luonnollisesti leikki ei ala mistään kepin tölväisystä vaan kunnon ilmaisusta ja siitä kun nostan kepin taskuuni. Ruokaahan se on aina saanut ilmaisusta palkaksi, mutta kokeillaan joku kerta nyt näin päin.
Oulun koe kuitenkin opetti että näköjään mitä vaan voi sattua, kannattaa pitää oma pää kylmänä ja luottaa silti koiraan. Alun harhat janalla ja heti janan jälkeen tehty 90 käännös polulle jäljestäen "jotain" palautti minu pari kertaa takasin janalle hakemaan jälki uudestaan. Hyvä kun palasin, siellä oli janan alussa auto ja pariskunta koiran kanssa tulossa ulkoilemaan/ marjastamaan. Sain neuvoteltua että menisivät vielä muualle. Janalla tuomaria odotellessa muutama auto meni ohi siinnä metsätiellä, joka pisti arveluttamaan, että kuinkahan monta ulkoilijaa tässä kohtaa on jo mennyt. Puhumattakaan siitä autosta joka oli parkissa siinnä janan lähellä ja johon saapui lenkiltä nainen kahden koiran kanssa... Seli seli, koira selvästi löysi jäljen vaan se ei ollut oikea. Kun lopulta oikea jälki löytyi sekin sekosi heti alussa polulle. Toki koiraa tulisi valmistaa tämmöistä varten :) Vikalla kerralla otin sitten suunnilleen siitä kohtaa mistä jäljestäminen oli alunperin alkanut, mutta yli sen "polun" uudestaan että "etsippä jälki". Kyllä se jotain ehti ja jäljesti, vaan siinnä kohtaa kun oltiin painuttu hirveet risukot, ryvetty parit ojat kontallaan jne (about 500 m..). ilman, että ensimmäistäkkään keppiä ilmaistiin, on pakko sanoa että usko loppui hetkellisesti!
Kun olin hetken siinnä paikoillaan vatuloinnut (lue melkein itkenyt surkeuttani) päätin että eihän se nyt muu auta kuin mennä koiran perässä.
Kun ensimmäinen keppi sitten lopulta löytyi ja sain todeta että" hitto myö ollaan kuin ollaankin jäljellä" sain todeta että menköön loppu miten tahansa mutta myös selvitettiin alku, yhdessä, Mimmin kanssa! No ehkä Mimmi teki siinnä suurimman työn, vaan olisihan minä ohjaajana voinut heittää hanskat tiskiin jo siellä janan jälkeen ja todeta että eihän tästä kuitenkaan mitään tule. Päätin silloin kuitenkin jatkaa, luottaa ja päättää että kyllä Mimmi osaa. Väliepisodin jälkeen kun kaikkiaan keppejä nousi sitten 3+1, päätin että luotan siihen aina ja TIEDÄN että jäljestää se osaa. Ja minkälainen koira minulla onkaan? Koira joka alun parin kolmen takaisin vetämisen, sekä parin janalle paluun jälkeen, vielä nostaa jäljen, ajaa sen minun kompuroinnista huolimatta.
Esine ruutu tehtiin melkein jäljen perään. Jäljellä käytettiin kaikki olemassa oleva aika ja palautin kepit paria minuuttia vaille. Esine ruutu taas tehtiin vauhdilla (vaikka väsynyt koira oli varmasti) n. 3,5 min. Siitä täydet 30 pistettä.
Ja siitä haukkukeitaalle, jossa ei taas isoja aikoja jäänyt kun tottikseen lähdettiin. Tottis mukava 91 pistettä. Juoksusta seisomaan jääminen jäi puutteelliseksi, kun istahti. Seuraamisessa annoin lisäkäskyn,kun jäi jotain nuutamaan kesken alun pitkän seuraamissuoran. Estenoudossa annoin lisäkäskyn irroittamiseen kun ei jostain syystä antanut ekalla irti. Pieni hipaisu paluu hypyssä hyppyesteellä, hieman väljä oikealle käännös. Muuten tuntui tulevan paljon hyviä laatusanoja koirasta sekä minun tavasta ohjata :) Eipä mitään, hyvä mieli siitä jäi koko kokeesta. Koulutustunnus kakkostuloksella.
Paluu arkeen: eilen tehty helppo jana ei ollutkaan helppo. Koira eteni pari metriä ja jäi seisomaan häntä alaspäin , läähättäen paikoilleen. Oli sen näköinen että "ei tämä kuitenkaan mene oikein". Saahan koiraa tukea? Vein Mimmin lähemmäs janaa, taputus ja uusi yritys. Lähti hieman sivuun, palautin hellästi, taputin ja sanoin että "kyllä sinä osaat", vein taas vähän lähemmäksi ja lähetin. Siitä sitten tuli suora etenemä ja jälki löytyi. Kolme keppiä suoralla ja se oli siinnä. Kepit muuten ilmaisi ihan hyvin (alussa mainitsemani lelupalkkaus käytössä).
Tänään luoksetulo: tulee vauhdissa suoraan sivulle istumaan :).
Joten nöyrä olen! Valmista ei tule koskaan. Ja noin hyvä koira ansaitsee parempaa opettamista minulta ja luottoa sen kykyihin joka tilanteessa.
.jpg) | |||
| Myö yhessä Kuva Kaisa Heikkinen |
Oih, vielä olisi kaksi muuta koiraa kehuttavana. Valkeitten piha agility reenit menneet taas niin mukavasti, vai johtuuko se siitä että kukaan ei ole katsomassa? Oli miten oli hyvä mieli on, ja se lienee pääasia?
Jospa seuraavassa postauksessa vähän Metkan ja Tuitun aksaamisesta ;)
Hyvä Niina ja Mimmi <3 . Vaikeuksien kautta voittoon ;D!!
VastaaPoista