Otteita Niinan maailmasta

Uudet kujeet sitten myöhemmin... :)

Mistähän aloittaisi? Siitäkö kun on onnellinen, hehkuu ja kun synkkää ja vesisadetta ei ole olemassakaan. Vaiko siitä mitä uutta on tullut touhuttua, vaiko koirahommeleista? Pidetäänpä kuiteskin kynttilää vakan alla ja nautitaan hiljaa olemassaolosta ja kaikesta siitä mitä on. Olen saanut ampua haulikolla :) Todistetusti lopulta sattunut kohteeseenkin, siis pahvilaatikkoon (n. 5 metrin päässä...). Ongella istunut, ulkoiltu, teerimetsällä ja olemista... mukavaa elämän suuntaviivojen hahmottelua ja haaveilua. Mimmin kanssa kävin epävirallisissa toko- kokeissa elokuussa. Kokeilin voittaja- luokkaa vaikka osaa sen liikkeistä ei oltu harjoiteltu kuin pari päivää.... huonostihan se meni, mutta mukava kokemus itselle siksi, että maailma ei kaatunut, kukaan ei tullut nauramaan ja osoittelemaan. Toisaalta meni siinnä kokeessa tai sen aamun aikana jotain hyvinkin. Sitten kohta käytiin Joensuussa starttaamassa pk- jälki. Tulos oli hyvä: maasto 199, tottis 90 sij. 1/4. Sepäs vasta kokemus...

Kohta vaihtuu elokuulle vaan taisi nyt vasta helteet alkaa, ainakin tätä kirjoittaessa on lämmintä kuin tropiikissa. Vaan minä olen nauttinut, säästä kuin säästä. Lomaa pitänyt myös ja onpa kerrankin saanut pään tyhjättyä kaikesta. Menneet kolme viikkoa varsinkin olleet ihan parhautta ja onpa koko kevät ja kesä mennyt nauttiessa elämästä, onnesta ja hehkusta toisen ihmisen lämmössä. Monenlaista mukavaa tullut puuhailtua ja tavannut uusia ihania ihmisiä. Jäätelöä olen syönyt nyt enemmän kuin mitä muutamana kesänä yhteensä. Onkimista tullut kokeiltua ihan mukavalla menestyksellä ja vähän sukuloitu. Ulkoilua, uintia, hyvää  ruokaa ja joskus vähän viiniäkin maisteltu. Niinan affen Vas. Niinan saalis Ratsastamassa Niinan saalis < 3 Millä auto on täytetty? Mimmin tottista on tehty, jälkeä, viestiä ja nyt taas pikkuhiljaa ajatukset kohdistuu tokon voittaja luokkaa varten. Mm tunnarin opettaminen tuntuu haasteelliselta, vaan jospa se siitä lähtisi sujumaan....

Toukokuun alussa olin taas työreissulla Tampereella. Yötä olin sukuloimassa Siurossa enolla ja käytiin illalla seuraamassa kuorreen lippausta (miten ihmeessä se kirjoitetaan...?). Koskibaari ei ollut avoinna, mutta jospa sinnekin vielä ehtisi lippaamaan :) Siuron Koskibaari Kuorre- saalis Puissa jo vihreää paljon. Tänne tuli melkoinen tulva ja veden läheisyydestä on saanut nyt nauttia toden teolla. Kuva alkukuusta, korkeimmillaa vesi nousi koko kuvan etualalle ja huvimaja suorastaan ui. Ei venettä tarvinnut kauas työntää Tässä kuussa on koetettu aktiivisesti reenilöidä kokeita varten ja käyty yhdet aksa kisat Lieksassa. Jälkikokeet niin ahnaasti silmissä, että oma hauskuus on unohtunut kokonaan ja Mimmi on saanut minulta vähän turhan kovaa ja epäreilua älämölöä. Tämä on taas sitä samaa jonka jo aiemminkin jossain totesin: kun taidot loppuu, niin luolaihminen tulee tilalle. No niin, eipä sitten edetty haluamallani tavalla  ja siirrän jälkikokeitten aloitusta...

Sydän  Tuossa yhtenä päivänä olin kovasti ajatuksissani ja tein samalla välipalaa: kaakaota ja voikkarin. Hämensin hajamielisesti kaakaon ja sen jälkeen sen voikkarin. Tein jotain päätöksiä siinnä sitten ajatusteni päätteeksi ja kurkkasin kaakaokuppiin :) Ne oli vissiin hyvän suuntaisia ajatuksia ja päätöksiä Tuittu pakkohoidossa  Tytöillä on nykyään tapana aina iltaruoan jälkeen tai siinnä tietämillä leikkiä nuhjata. Mimmillä on aina pakko pussailla toista Osa kaaoksesta Tällä hetkellä työ värittää arkea aika reippaasti. Vaan onko tuon pöydän pakko olla tuon näköinen :D Tuittu, se joka tulee vaikka väkisellä nuolemaan naaman silloin kun tarvis on <3

Ulkona paistaa :) Aamulenkillä pitkästä aikaa kameraakin ulkoilutin, vaan aika roiskasuja näistä taas tuli. Tuittu menee ihan omia polkujaan joten siitä ei saa muuta kuin että "tuolla se rämpii"

Kannan uskollisesti ja tunnollisesti selässäni reppua, joka on täytetty kivillä. Näiden kivien nimiä ovat huoli, pelko, kauhistus, murhe, itku, alemmuus, epäonni, mustasukkaisuus, epäonnistuminen, kärsimys, köyhyys, yksinäisyys… mitä pitemmälle kuljen sitä raskaammaksi reppu käy ja yhä useampi kivi sinne tulee mukaan. Mietin aamulla, että mitä pahaa voi tapahtua jos heitän tämän repun vähäksi aikaa selästäni? Jos jättäisinkin sen odottamaan ihan hetkeksi aikaa risteykseen…. kaatuisiko minun maailma? Kaatuisinko nenälleni ilman kivirepun tukea? Voisinko ihan varovasti huokaista että paha ei syönytkään minua, en olekaan epäonnistunut, uusi aamu tulee siltikin vaikka en reppuani kannakaan. Taidan jättää repun siihen, ainakin tahdon niin. Varalta leikkaan repun pohjaan reiän…jos se vaikka sattuisi ilmestymään takaisin selkääni…