Toukokuun alussa olin taas työreissulla Tampereella. Yötä olin sukuloimassa Siurossa enolla ja käytiin illalla seuraamassa kuorreen lippausta (miten ihmeessä se kirjoitetaan...?). Koskibaari ei ollut avoinna, mutta jospa sinnekin vielä ehtisi lippaamaan :)
Puissa jo vihreää paljon. Tänne tuli melkoinen tulva ja veden läheisyydestä on saanut nyt nauttia toden teolla.
Tässä kuussa on koetettu aktiivisesti reenilöidä kokeita varten ja käyty yhdet aksa kisat Lieksassa. Jälkikokeet niin ahnaasti silmissä, että oma hauskuus on unohtunut kokonaan ja Mimmi on saanut minulta vähän turhan kovaa ja epäreilua älämölöä. Tämä on taas sitä samaa jonka jo aiemminkin jossain totesin: kun taidot loppuu, niin luolaihminen tulee tilalle. No niin, eipä sitten edetty haluamallani tavalla ja siirrän jälkikokeitten aloitusta hieman myöhemmäksi. Siihen asti harjoitetaan ohjaajan päätä ja mielentilaa...
Lieksasta ei mitään erikoista kerrottavaa. Molempien ratojen toinen este eli rengas koitui kohtaloksi ja jälkimmäisessä pätkää siihen hakattiin päätä useammin kuin kerran. Tuittu ei ollutkaan matkassa kun olin unohtanut rokotukset...
Mielettömän hyvä vinkki saatiin tuolta maaliman turuilta ja toreilta ylösnousu kontaktin harjoitteluun, tai siis siihen kun ongelma on kontaktin yli hyppääminen. Laitetaan kapula siihen kohtaa mihin koira pyrkii etutassunsa sijoittamaan. Tää kokeiltu yksissä reenilöissä Mimmille ja toimi hyvin. Aika näyttää sitten lopulta ja tuon pitäisi kaiketi olla aina ja ikuisesti reeneissä käytössä.
Mimmi saanut tuultumassa olleen päiväpeiton alustakseen.
Tuossa näkyy hyvin miten korkealle vesi nousi.
Tämän hetken ja olotilan käsittämistä taas käsitellyt päässäni. Siis olen sitä mitä ajattelen. Koska haluan olla jotakin, niin minun on ruvettava ajattelemaan olevani se mitä haluan olla. Simppeliä! Mutta mistä usko siihen? Tämä malli ei toimi jos sanon ääneen "haluan olla valoisampi ihminen" ja hiljaa mielessäni "ei se kuitenkaan mene niin, kukaan ei voi olla vain valoisa ihminen, saahan sitä toivoa...". Ääneen: "Haluan pärjätä hyvin kokeissa koirani kanssa", hiljaa mielessä: "en minä osaa, vaikka kuinka yritän, olen ihan aloittelija ja liian hidas". Tai toisin päin: mieli ajattelee: "haluaisin tulla hyvään kuntoon niin että voisin juosta puolimaratoonin", ääneen sanon toisille:" kuhan tässä vähäsen juoksen silloin tällöin... eihän tämä mitään ja jalkoihinkin sattuu..." Oikeasti, jos ääneni ja kehoni on johtaja ja alitajunta/mieleni on lauma alaisia, niin mitä siitä oikeasti tulee, jos nämä kaksi eivät kohtaa puheissaan ja teoissaan.
Näistä asioista minä kirjoittelen vähän väliä...vai kirjoittelenko? Tökin kuitenkin samaa palloa vähän erisuunnista ja aina olen keksivinäni jotain suurta... johtaja ja alaiset eivät kuitenkaan ole näköjään päässeet yhteisymmärräykseen, koska aina vain vatuloin näitä asioita.
Mutta asiat yksinkertaiseksi taas: olen sitä mitä ajattelen. Joten jos en ajattele itsestäni mitään, niin silloin en ole mitään. Jos ajattelen epäonnistuvani, niin sittenhän epäonnistun. Jos ajattelen olevani onnellinen, niin silloinhan vain taivas on rajana pärjäämiselleni.
Hahaa... voisi kuvitella että tyttö sekoaa punaiselle mökilleen, vaan ei, siitä ei ole kysymys :) Mukavaa rauhallista pohdittavaa vain kun saunottelee lauteilla köllöttäen tai istuu ulkona ja katsoo järvenpintaa. Tai ulkoilee tuolla kankailla joko rivakasti tai rauhallisesti liikkuen, ihan mielialan mukaan... onnellinenko? Kyllä! Kiitos, kiitos, kiitos... :)
 |
| Siuron Koskibaari |
 |
| Kuorre- saalis |
Puissa jo vihreää paljon. Tänne tuli melkoinen tulva ja veden läheisyydestä on saanut nyt nauttia toden teolla.
 |
| Kuva alkukuusta, korkeimmillaa vesi nousi koko kuvan etualalle ja huvimaja suorastaan ui. |
 |
| Ei venettä tarvinnut kauas työntää |
Tässä kuussa on koetettu aktiivisesti reenilöidä kokeita varten ja käyty yhdet aksa kisat Lieksassa. Jälkikokeet niin ahnaasti silmissä, että oma hauskuus on unohtunut kokonaan ja Mimmi on saanut minulta vähän turhan kovaa ja epäreilua älämölöä. Tämä on taas sitä samaa jonka jo aiemminkin jossain totesin: kun taidot loppuu, niin luolaihminen tulee tilalle. No niin, eipä sitten edetty haluamallani tavalla ja siirrän jälkikokeitten aloitusta hieman myöhemmäksi. Siihen asti harjoitetaan ohjaajan päätä ja mielentilaa...
Lieksasta ei mitään erikoista kerrottavaa. Molempien ratojen toinen este eli rengas koitui kohtaloksi ja jälkimmäisessä pätkää siihen hakattiin päätä useammin kuin kerran. Tuittu ei ollutkaan matkassa kun olin unohtanut rokotukset...
Mielettömän hyvä vinkki saatiin tuolta maaliman turuilta ja toreilta ylösnousu kontaktin harjoitteluun, tai siis siihen kun ongelma on kontaktin yli hyppääminen. Laitetaan kapula siihen kohtaa mihin koira pyrkii etutassunsa sijoittamaan. Tää kokeiltu yksissä reenilöissä Mimmille ja toimi hyvin. Aika näyttää sitten lopulta ja tuon pitäisi kaiketi olla aina ja ikuisesti reeneissä käytössä.
Mimmi saanut tuultumassa olleen päiväpeiton alustakseen.
Tuossa näkyy hyvin miten korkealle vesi nousi.
Tämän hetken ja olotilan käsittämistä taas käsitellyt päässäni. Siis olen sitä mitä ajattelen. Koska haluan olla jotakin, niin minun on ruvettava ajattelemaan olevani se mitä haluan olla. Simppeliä! Mutta mistä usko siihen? Tämä malli ei toimi jos sanon ääneen "haluan olla valoisampi ihminen" ja hiljaa mielessäni "ei se kuitenkaan mene niin, kukaan ei voi olla vain valoisa ihminen, saahan sitä toivoa...". Ääneen: "Haluan pärjätä hyvin kokeissa koirani kanssa", hiljaa mielessä: "en minä osaa, vaikka kuinka yritän, olen ihan aloittelija ja liian hidas". Tai toisin päin: mieli ajattelee: "haluaisin tulla hyvään kuntoon niin että voisin juosta puolimaratoonin", ääneen sanon toisille:" kuhan tässä vähäsen juoksen silloin tällöin... eihän tämä mitään ja jalkoihinkin sattuu..." Oikeasti, jos ääneni ja kehoni on johtaja ja alitajunta/mieleni on lauma alaisia, niin mitä siitä oikeasti tulee, jos nämä kaksi eivät kohtaa puheissaan ja teoissaan.
Näistä asioista minä kirjoittelen vähän väliä...vai kirjoittelenko? Tökin kuitenkin samaa palloa vähän erisuunnista ja aina olen keksivinäni jotain suurta... johtaja ja alaiset eivät kuitenkaan ole näköjään päässeet yhteisymmärräykseen, koska aina vain vatuloin näitä asioita.
Mutta asiat yksinkertaiseksi taas: olen sitä mitä ajattelen. Joten jos en ajattele itsestäni mitään, niin silloin en ole mitään. Jos ajattelen epäonnistuvani, niin sittenhän epäonnistun. Jos ajattelen olevani onnellinen, niin silloinhan vain taivas on rajana pärjäämiselleni.
Hahaa... voisi kuvitella että tyttö sekoaa punaiselle mökilleen, vaan ei, siitä ei ole kysymys :) Mukavaa rauhallista pohdittavaa vain kun saunottelee lauteilla köllöttäen tai istuu ulkona ja katsoo järvenpintaa. Tai ulkoilee tuolla kankailla joko rivakasti tai rauhallisesti liikkuen, ihan mielialan mukaan... onnellinenko? Kyllä! Kiitos, kiitos, kiitos... :)
Kommentit
Lähetä kommentti