Siirry pääsisältöön

Tekstit

Lieksassa lauantaina

Kuva Anne Heikkinen Tuimahuima napsautti toisen nousunollan. Ohjaaja jossain putken kohdalla kyllä hukkasi koiran lahjakkaasti vaan onneksi koira päätti valita juuri sen putken ja juuri sen oikean pään vielä. Aikaakin meni jotain 11 sekkaa alle ihanne ajan eli jos olisin kiitänyt vielä lujempaa niin hyvähän siitä olisi tullut. No hyvä se oli nytkin kun toiseksi tultiin. Tokaradalla möhlin sitten oikeasti. Kun ei pitäisi viimehetkillä niitä ohjauskuvioita mennä muuttamaan, vaan niinpähän tein juuri ennen radalle menoa. Siellähän homma sitten sössiytyi ja tuli kielto pujottelulle. Sitten vähän myöhemmin olin liian hidas putkella kun yritin persjättöä. Lopputulos oli se että Tui pamautti putkesta suoraan säärille. Katseli se minua hetken että mitä....? No jatkettiin kuitenkin ja lopputulemma oli se 5 kiellosta. Tällä kertaa tuomari ei antanut kosketuksesta noottia. Tuokin rata meni vielä n. 4 sekkaa alle ihanne ajan ja sijoitus oli taas toinen :) Joten ei hullummin. Hmmm.. harmittav...

Se mikä ei tapa se vahvistaa

sanoo vanha sanonta. Vielä ei noutajaa ole näkynyt joten kait se on vain uskottava että päivä vielä paistaa. Ja paistaahan se. Viikonlopun jäljiltä ei voi olla muuta kuin naama hangon keksinä vaikka maanantai aamun yllärit meinasi taas nykäistä maton jalkojen alta. Vaan siinnä sitä heiluttiin ja sain jostain taas kaksin käsin kiinni. Nyt on taas hetkeksi aikaa jonkinlainen tasapaino saavutettu ja uteliaana hyväntuulisesti katson taas eteenpäin. Tuitun veripurkki on sulamassa. Nyt ei muuta kuin levittelemään se tuonne pöpelikköön. Lauantaina mennään Lieksaan agi-kisaloihin ja seuraavana viikonloppuna Kajaaniin. Mimmi touhuaa jälkeä mukavasti. Esineruutu sulkeiset alkakoon muutavaksi päivää. Mimmikin on ilmoitettu Kajaaniin hyppärille. Saa nähä miten käy :) Voittoa on "trimmattu" ja sen työstäminen jatkukoon vielä. Talo tullee julkisesti lopultakin myyntiin joten eiköhän tälläkin saralla ala jo jotain tapahtua. Siinnäpä sitä touhua näin ensialkuun :) Viikonlopun vouho...

Kevät

Kesä 2010 Tätä odotellessa :) Kohta pääsee pellolle jälkeä reenilöimään. Jos en ihan väärin muista, niin viimesyksynä jäi ilmaisut hyvälle mallille, kulmiin vähän tarkuutta lisää ja janat ihan alkeisasteelle. Siitäpä on mukava jatkaa. Jänskättää vain jo nyt pysyykö se haluttu rauhallisuus/ intensiivisyys jäljellä sitten kun ekaa kertaa mennään. Esineruutua pääsee tekemään jo metsään. Alkuun kyllä saa ottaa ihan semmoiset helpot muistuttelu treenit. Ihanaa, kohta ei jouda muuta murehtimaan kun saa mennä koko ajan ja touhuta kunnolla jonkun lajin kimpussa. Siihen päälle vielä Tuitulle verijälkiä niin kyllä tulee taas metsä/ pellot tutuiksi :) Tottikseen tulee uudet kuvio hyppyjen muodossa. Niitä kun en raskinut viimekesänä testata ollenkaan Mimmin iän vuoksi. Nouto itsessään on ollut jo kauan ihan kohtuu hyvä. Paino sanalla kohtuu, koska en ole ihan ollut tyytyväinen siihen että Mimmi korjaa kerran tai kaksi kapulaa suussaan sen nostamisen jälkeen. Asiaa olen koettanut harjoitella...

Aamun mietteet

oli taas kovin juhlavat. Sanotaan että: "rehellisyys maan perii" tai "totuus ei pala tulessakaan" ja sitä rataa. Valehtelu, pettäminen, salailu, itsekkyys antaa palan taivasta ja saa tai voi saada veren virtaamaan ja elämän maistumaan elämältä. Totuus, avoimuus ja asioiden rehellisesti kertominen tekee yksinäiseksi ja kipeäksi. Oikeastihan rehellisyys on hyvästä ja valehtelu tekee mielen sairaaksi mutta missä kohtaa totuuden jälkeen elämä muuttuu taas mukavaksi? Milloin se avoimuus palkitaan niin että mieli ei ole koko ajan lyöty ja tunne siitä että teki oikein palaa takaisin? Oikeinhan minä olen tehnyt, yrittämällä olla mahdollisimman rehellinen ja avoin. Johtuuko kipeys sitten siitä että en ole ollut riittävän rehellinen itselleni? Kuva Anne Heikkinen Tässä melskeessä unohtui sitten Mimmin rokotukset. Tarkoitus oli käydä lauantaina IIsalmessa käyttäytymiskokeessa sen kanssa, mutta näinpä sekin sitten järjestyi. Toisaalta olin hieman epävarma loppuun asti sen p...

Tänään

piti olla ahkera. Pemuuttaa töitä niin riivatusti että järki lähtee ja pahin ruuhka pöydältä. Mitä minä tein? En mitään!! En kerrassa mitään!! Yhtään... paitsi käytin koirat aamulla ja iltapäivällä. No ok yritin saada skannerin vauhtiin vaan en onnistunut (skannerin pahus kyllä lukee dokkarin nopeasti mutta tallentaa 15-30 min ja saa koneen jumiin siksi aikaa) siinnä ja sen duunaaminen jäi odottamaan parempia aikoja. Olen siis istunut ja ihmetellyt. Ihmetellyt ja istunut. Välillä katsonut juutuuppia tai surfannut muuten vain netissä (ihokarvojen poistamisestakin on näköjään saatu keskustelua aikaan puolesta ja vastaan) tai lukenut lehtiä ja taas istuksinut. Välillä otin päikkärit Tuittu jalkoja lämmittäen. Nyt lämpiää sauna (ja meinasin kokeilla ajella niitä ihokarvoja :D) ja sitä ennen voisi pikku kotipiha tottikset tms reeniä tehdä koirien kanssa. Työt...taitaa jäädä tältä erää. Luulen että kadun tätä vapaa päivää katkerasti lähipäivinä, mutta taisin olla sen tarpeessa kuitenkin. ...

Ystävä

Joka kerta kun romahdan. Joka kerta kun rinnassa oleva möykky paisuu liian isoksi kestää. Joka kerta kun itku vie niin yli että en jaksa enää.... silloin puhelin soi. Minulla on kaksi maanpäällistä enkeliä jotka vuorotellen osaavat soittaa juuri tuolla hetkellä . Osaavat valita juuri oikeat sanat. Lohduttaa, viedä pahimmat ajatukset pois. Saa nauramaan elämälle. Nostaa ja kantaa minut ja vie aina palasen eteenpäin. Joka päivä. Miten onnellinen minä saankaan olla näistä ystävistä. Kuinka voin koskaan kiittää riittävästi, koska sekin tuntuisi liian miedolta saatuun apuun, tukeen ja turvaan nähden. Kiitos Anne ja Sanna <3
"mene lennä elä. älä katso taaksesi vaan liidä niin kuin lintu. näe maailman kauneus korkeuksistasi ja kuiskaa korvaani kauniit ajatuksesi. ota kädestä kiinni ja anna elämänvirtamme kuljettaa sielumme sinne missä asiat antavat kauniita hetkiä joista muodostuu kappale elämän helminauhaa"