Siirry pääsisältöön

Positiivisia ajatuksia

Mitäs tässä murehtimaan. Asiat jotka on tapahtuneet on tapahtuneet ja niillä on varmasti tarkoituksensa. Negatiiviset asiat ja vanhojen liika muistelu myrkyttää vain mielen. Onhan minulla nyt sentään ollut hieno tämän astinen elämä! Puutteensa ja pahoinvointinsa tietysti, mutta nyt tästä eteenpäin ei ole enää niiden aika vaan annan mieluummin mukavien asioiden tulla eteen.
R oli löytänyt hienon ja mieleisensä asunnon. Tiedän paikan ja tiedän että näköala on hyvä, puitteet loistavat, kauppa ihan lähellä ja keskustaan lyhyt matka. Mitäs minä voin olla muuta kuin onnellinen siitä kun toinen on tyytyväinen.
No entäs tänä aamuna. Jaettiin jo ruokailu astioita sulassa sovussa (lusikoidenjakoviikot alkaa kohta konkreettisesti) ja ilman pahaa mieltä on jo sovittu että minä otan Kermansavet ja toinen Arabiat :) Todennäköisesti ne Savoniatkin saadaan jaettua tasan niin että molemmille tulee yhtä monta haarukkaa ja veistä.
Aikaisempi kirjoitukseni antoi ymmärtää tyytymättömyyteni tilanteeseen, mutta on tämä ehdottomasti hyvä juttu näin. Puhuminen ja pyrkimys sovussa olemiseen tarkoittaa sitä että emme kummatkaan menetä elämistämme hyvää kaveria tai ystävää. Olen kiitollinen siitä jos tämän kaiken jälkeen asiat menevät näin hyvin.
Olenko yltiöpositiivinen? Toivottavasti :D!

Kommentit

  1. Näin se elämä jatkuu ja asioilla on tapana järjestyä! Kaikella on tarkoituksensa, menneitä on turha murehtia - joten ei muuta kuin eteenpäin sanoi mummo lumessa :D

    Sanna

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pitkään vaivanneet asiat taitaa asettua aloilleen. Ensiksi tarvittiin kuitenkin kunnon myrsky pöläyttämään kaikki sekaisin, mutta nyt alkaa ja on alkanut siivoamisen aika. Pelottaa, mutta tunnen asioiden menevän oikein ja päättyvän juuri niin kuin pitääkin. Pää on yhtäaikaa selvä ja sekava. Asioiden kaunistelu ei auta ketään ja on sitten lopulta jo rumaakin. Totuus satuttaa mutta puhdistaa.

Minä pystyn

Minulla on juupaseipäs keskustelu itseni kanssa, ryhdynkö taas pitämään blogia? Jos ryhdyn, jatkanko täällä vai perustanko uuden? Ja sitten mietin että kenelle minä kirjoitan blogia? Ehkä enemmän itselleni, mutta jos minun selviämisestä joku saa vertaistukea niin sehän kiva. Taannoin tajusin, kun taas kerran haukuin itseäni, että kuka minulle on sanonut että olen surkea ja mitään sanomaton? Enkä osaa mitään ja olen ammattitaidoton ja... sitä rataa. Kuka näin on sanonut ja saanut minut näin uskomaan? Ei varmaan kukaan muu kuin minä itse, ego tai joku vastaava. Kuka on se joka on opiskellut ensin ravitsemustyöntekijäksi, sitten tarjoilijaksi? Tehnyt tarjoilijan ja ravintolapäällikön duuneja kunnes aikuisen kokeili hakea ammattikorkekouluun. Kävi pääsykokeissa ja pääsi sisään ammatikoulupohjalla? Kuka valmistui taloushallinnon tradenomiksi? Aloitti työt kesken koulun? Opiskeli samalla kokonaan uutta ohjelmaa, sähköistä taloushallintoa? Kirjanpidon rutiineja? Sai palvella monenlaisia ...

Päiväkirjasta apua tiedostamiseen.

Huomaan että blogia ei olet tullut pidettyä, mutta toisaalta, kuka sitä vaatikaan? Mutta toissa-iltana kävin mesessä aiheesta juttua ja se suorastaan pakotti kirjoittamaan tänne. Itselle muistiin jos joskus muistaisin lukea ja palauttaa mieleen. Toissa iltana ystäväni lähetti minulle mesessä linkin, josta kehkeytyi semmoinen ajatusryöppy, että piti päästä se ihan tänne purkamaan. Linkki oli tämä: https://sporttirakki.fi/2018/09/14/blogi-kun-epaonnistuminen-on-onnistuminen/ Epäonnistuminen voi olla myös hyvä kokemus silloin jos on lähtökohdat tiedossa ja tavoitteet oikealla tasolla. Kyllä mielensä saa pahoittaa mutta miten siitä pääsee yli? Tai miten onnistuu olemaan asian kanssa niin sujut että ei edes pahoita? Harrastuksesta on kuitenkin kyse, eihän ole tarkoitus olla vereslihalla joka kokeen tai kisan jälkeen? Keskustelumme liittyi siihen, että tulisi etsiä niitä hyviä asioita eikä pelkästään ruotia huonosti menneitä juttuja. On kuitenkin hyvä olla realisti. Mutta miten voi olla...