Muistiinpanoja

voisi hieman useammin tehdä. Tietysti Fb tulee jaettua uutisia niin jotta ei sitten tule tänne kirjoiteltua. Toisaalta välillä elämä on ollut elämästä kamppailua kun taas toisaalta kamppailua siitä että aika riittää kaikelle elämälle... hmm olenpas tehnyt melko yhtälön itselleni...

Tuitun treenailut jäi ennen joulua totaali tauolle (elämästä kamppailua) kun hän, jälleen kerran, hyökkäsi Mimmin kimppuun. Seuraukset oli hirveät ja koin yhden pahimmista painajaista yrittäessäni irrottaa Mimmiä. Hän nyt sitten lopulta "kilahti" niin että melkein tappoi Tuitun. Sen verran Mimmille ymmärrystä että tälläkin kertaa se koetti ensin väistää tappelua ja sitä ennen se oli jo muutaman kerran saanut kaikesta väistämisestä huolimatta Tuitun kimpuunsa ja ne oli jouduttu irrottamaan toisistaan... no aika epäreilusti Mimmiä kohtaan.
No oli miten oli. Selvisi, että nujakan jälkeen Tuittu hengittää vielä ja aukoo silmiään. Epätoivoisen el.lääkäri reissun jälkeen menimme pari päivää niukasti elämän puolella. Kunnes Tuittu päätti jatkaa vielä ja näytti minulle (joka olin jo viemässä seuraavana aamuna lopetettavaksi) jotta mikäs se pahan tappaisi? Se olikin sitten taas semmoinen "BING" nyt ylös ja ulos pissalle. Taistelija, sitä hää on <3 br="">

Parin päivän puolikuolleena makaamisen jälkeen maistuukin sitten jauheliha.

Paria epileptistä kohtausta lukuunottamatta Tuittu taas viuhtoo tuossa menemään ja taitaa siitä ihan koira vielä tulla. Aksa treeneissäkin sai jo käydä ja oli niin hyvä ja makia että! Nartut elää nyt erillään, sopuisasti. Portin takaa on hyvä käydä aina toiselle häntää heiluttamassa.

Maaliskuussa 2014. Ollaan jo reippailemassa.

Miten aika riittää kaikelle elämälle... Aloitimme miehen kanssa hiihtokoulun yhdessä. Koulu kesti 5 kertaa (kuudes kertaus oli vielä myöhemmin) ja siellä keskityttiin eniten luistelutekniikoihin. Erittäin antoisaa ja tehokasta. Monta kivuliasta kohtaa sain pois jo parilla tekniikan muutoksella.
Sitten on käyty VUL talvileirillä kurittamassa itseä urheilun merkeissä (en olisi ikinä uskonut itsestäni vielä vuosi sitten!!).

Vetoharjoituksia Rautavaaralla tammikuussa 2014. Kuvat C: Sampo Kaste

Hiihtointo jäi päälle. Piti ilmoittaa itsensä Mimmin kanssa vetokisoihin. Aikaa kuusi viikkoa ja paniikki iski kun ei ole kuntoa, ei osaa ja pelkääkin niin mahdottomasti jo yksin, niin saatikka koiran kanssa. Ystävä kehiin, joka teki minulle treeniohjelman! Minulle!! Minä treenaan kun minulle on tehty oma ohjelma!! Ihanaa! Ja minähän treenasin. Nauttien ihan joka kohdasta ja päivästä ja tunsin itseni jotenkin... hyväksi. Kisat peruttiin lumenpuutteen vuoksi, joten plan B... tai C... Ilmoitin sitten Keminmaan kisoihin. Ei haittaa vaikka on palveluskoirien Sm:t samalla. Minun tavoite on vain päästä kokeilemaan, voittamaan itseni. Hiihtämään alusta loppuun ilman haavereita. Niin ja kirjoitinko jo että repimään omaa mukavuusaluettani? Pikkujuttuja jollekin toiselle, minulle isoja. Eikä vähiten se kun tajuaa että minä voin "urheilla" isonakin. Puskea ja haastaa itseäni.

C: Mari Moisala

C: Mari Moisala

C: Mari Moisala

Tavoitteesen pääsin. Maaliin, hiihtämällä, ilman haavereita. En edes kaatunut kertaakaan vaikka 3-4 krt meni läheltä. Palo jäi: vielä paremmin, nopeammin ja itsevarmemmin. Lisää harjoittelua, tasapainoa, voimaa. Minä olisin voinut olla vielä vähäsen parempi tuolla. Mimmihän teki jo hyvin, ensikertalainen sekin. Mutta hyvä näin. Tein varmasti sen minkä uskalsin. Fyysisesti en antanut läheskään kaikkea. Mukava matka tässä edessä kohti ensi talvea, vetohiihtokisoja ja Sm:ä.

Metkan kanssa aksailut jatkunut ja startattu kerran epiksissäkin jo ja kohta startataan virallisissa. Ai jai piiparisen metkaa kun kohta taas mennään. Vuosi harjoitelua takana. Keskimäärin kerran viikossa. Jossain kohtaa pikkuisen enemmän kotiharjoitteluna pujottelua tai kontaktin alastuloa. Jäbällä on intoa. Nöyryyttä ja mukavasti vauhtia. Hiljainen ollut tähän mennessä ja kovin yritteliäs poika. Jännä nyt sitten nähdä ollaanko medeissä, pahin skenaariohan on se maksi... mittattu on toki jossain vaiheessa toiveikkaasti se mediksi.
Luulen että Metka on ollut edellisessä elämässään vetokoira. Sehän veti kuin vanha tekijä tuolla VUL:n leirillä ja oikein mallikaasti on sitä tehnyt nyt kotiharjoituksissakin.
Itsenäisyyspäivän aikoihin kävimme jahdissa etelämpänä ja isä- koiran omistajat vei meidät helppoon supipaikkaan. Sillä reissulla ensimmäiset riistä kokemukset ja syttyminen tälle supille. Isohan hän on, mutta sen on todistanut, että kun halua on luolaan mennä, niin se vaikka kaivaa itsensä sinne.

Inkoo, joulukuu -13. Kuva C: Hanna Räty

Sitten aloitellaan kesälajien treenaus: jälkeä, esineruutua, tottista, uintia, pyöräilyä, aksaa, skykeilyä(?) josta lisää toivottavasti myöhemmin, juoksua ja koirajuoksua ja mitä muuta vielä...?