ei vain voi käsittää? Vaikka kuinka koettaa hiljaa ja rauhassa hoitaa asiat, niin kaikki sitten kuitenkin paisuu yli äyräittensä. Mitä ihminen saavuttaa julmuudella, solvaamisella, painostamisella ja toisinaan suoranaisella uhkaamisella. Ketä auttaa räksyttäminen ja miten kukaan voi kuvitella että se on täysin oikeutettua?
Tällä kaikella on tietysti siunauksensa, aina ei vain heti keksi että mikä se on, mutta ehkäpä se tässä kohtaa vain kuitenkin vahvistaa sitä hiljaista osapuolta. Mitä räksyttäjä tästä oppii...? Koetan aina löytää positiiviset asiat joka tilanteesta mutta tuohon on nyt äkkiä vaikea keksiä mitään. Toivotan silti kuitenkin kaikille hiljaisille sekä niille räksyttäjille voimia ja paljon positiivista energiaa sekä valoa ja rakkautta. Ei kait näitä koskaan voi olla liikaa?
Tänään oli Kikka päivähoidossa. Kikka on siis Sannan penneli (Beauceron.. vai mitä Beucenpaimenkoiria ne nykyään on?) Olipas reipas tyllerö. Ei ikävöinyt (niin Sanna, ei se ole oikeasti niin paha asia kuin miltä äkkiä kuulostaa :) ), tunki reippaasti joka paikkaan tutkimaan, teki yhdet kakat sisälle, nukkuin ja välillä tietty leikki leluilla ja minulla. Kuviakin koetin räpsiä, vaan ei sisällä kamera ehtinyt ihan tilanteisiin mukaan (siksikö nukkuvista pennuista on paljon kuvia??) tai sitten oli Mimmin hörökorvat edessä :) Hienon hieno pentunen siinnä Sannalla! Onpas mukava nähdä missä kaikkialla tämä parivaljakko tullaan näkemään.
Sitten tiukkaa treeniä vielä illalla kera Annen ja Nopsan. Eli jälkeä (metsään), esineruutua ja tottista. Mimmi oli aikas taitava mulikka taas <3 Toki tekemistä vielä riittää, mutta aijai miten kivaa tekemistä =D Ihan sokeripalana itselle se jälki, joka tänä vuonna tehtiin eka kertaa metsään. Vanheni ainakin sen tunnin ja oli keppejä ja filmipurkkei ja paria kulmaa mutkaa seassa. Alkoi järkky rankkasade juuri ja me ei tehty muuta kuin huppu korville ja menoksi. Kaikki mahdolliset tilanteet pitää käyttää hyväksi. No ensi alkuun se tietty ravisteli muutamaan otteeseen korviaan ja häiriinty (no hitto kun on isot, höröt korvat joihin menee sateella vettä jos ei ravista välillä) mutta ajoi jäljen mallikkaasti ja paransi vain loppua kohti. Korvat vain vähän enemmän lurpalleen jotta ei vesi siellä häiritse joka välissä ja koko ajan tarvi ravistaa. Hyvä hyvä Mimmi, saan kait olla ylpeä <3
Tuittu äkäpää pitää kiimaa, tosin voisihan sille opettaa sisällä jotain temppuja: kuten mielikuva harjoittelua siitä että mitä tapahtuu jos Mimmi oikeasti suuttuu siitä kun sille tuittuilee?
Voittokin heräilee kohmeestaan kun ruvennut karvat pikkuhiljaa kasvamaan takaisin kaljulle, eikä joka itikka enää tunnu iholla :) Sunnuntaina se pääsi aksailemaankin pitkästä aikaa ja ihan sama meininki kun ennenkin: äiti ei osaa ohjata minä saan itkuraivopotkukohtauksen!!!!
Mitäs muuta? Jokin mukava kutkutti minun sisintä keväällä ja näin alkukesästä. Hienoisen puuskan jälkeen tuuli puhaltelee leppeästi sillä saralla ja kaiketi vain aika näyttää mitä tapahtuu. Eilinen saattoi olla siunaus tälle päivälle: koska juuri sen itsetsemppauksen jälkeen jaksoin olla toisessa tilanteessa tänään vahvempi.
Miten se meneekään: arvosta itseäsi, rakasta itseäsi jne... rakasta elämääsi, koska jos et sitä voi tehdä, niin silloinhan olet itse sen rakentanut huonosti. Kuinka usein me itse omalla toiminnallamme luomme esteitä elämäämme? Tai toiminnan puutteella.... :S Hmm... nukkumaan Niina mars!!
Tällä kaikella on tietysti siunauksensa, aina ei vain heti keksi että mikä se on, mutta ehkäpä se tässä kohtaa vain kuitenkin vahvistaa sitä hiljaista osapuolta. Mitä räksyttäjä tästä oppii...? Koetan aina löytää positiiviset asiat joka tilanteesta mutta tuohon on nyt äkkiä vaikea keksiä mitään. Toivotan silti kuitenkin kaikille hiljaisille sekä niille räksyttäjille voimia ja paljon positiivista energiaa sekä valoa ja rakkautta. Ei kait näitä koskaan voi olla liikaa?
Tänään oli Kikka päivähoidossa. Kikka on siis Sannan penneli (Beauceron.. vai mitä Beucenpaimenkoiria ne nykyään on?) Olipas reipas tyllerö. Ei ikävöinyt (niin Sanna, ei se ole oikeasti niin paha asia kuin miltä äkkiä kuulostaa :) ), tunki reippaasti joka paikkaan tutkimaan, teki yhdet kakat sisälle, nukkuin ja välillä tietty leikki leluilla ja minulla. Kuviakin koetin räpsiä, vaan ei sisällä kamera ehtinyt ihan tilanteisiin mukaan (siksikö nukkuvista pennuista on paljon kuvia??) tai sitten oli Mimmin hörökorvat edessä :) Hienon hieno pentunen siinnä Sannalla! Onpas mukava nähdä missä kaikkialla tämä parivaljakko tullaan näkemään.
Sitten tiukkaa treeniä vielä illalla kera Annen ja Nopsan. Eli jälkeä (metsään), esineruutua ja tottista. Mimmi oli aikas taitava mulikka taas <3 Toki tekemistä vielä riittää, mutta aijai miten kivaa tekemistä =D Ihan sokeripalana itselle se jälki, joka tänä vuonna tehtiin eka kertaa metsään. Vanheni ainakin sen tunnin ja oli keppejä ja filmipurkkei ja paria kulmaa mutkaa seassa. Alkoi järkky rankkasade juuri ja me ei tehty muuta kuin huppu korville ja menoksi. Kaikki mahdolliset tilanteet pitää käyttää hyväksi. No ensi alkuun se tietty ravisteli muutamaan otteeseen korviaan ja häiriinty (no hitto kun on isot, höröt korvat joihin menee sateella vettä jos ei ravista välillä) mutta ajoi jäljen mallikkaasti ja paransi vain loppua kohti. Korvat vain vähän enemmän lurpalleen jotta ei vesi siellä häiritse joka välissä ja koko ajan tarvi ravistaa. Hyvä hyvä Mimmi, saan kait olla ylpeä <3
Tuittu äkäpää pitää kiimaa, tosin voisihan sille opettaa sisällä jotain temppuja: kuten mielikuva harjoittelua siitä että mitä tapahtuu jos Mimmi oikeasti suuttuu siitä kun sille tuittuilee?
Voittokin heräilee kohmeestaan kun ruvennut karvat pikkuhiljaa kasvamaan takaisin kaljulle, eikä joka itikka enää tunnu iholla :) Sunnuntaina se pääsi aksailemaankin pitkästä aikaa ja ihan sama meininki kun ennenkin: äiti ei osaa ohjata minä saan itkuraivopotkukohtauksen!!!!
Mitäs muuta? Jokin mukava kutkutti minun sisintä keväällä ja näin alkukesästä. Hienoisen puuskan jälkeen tuuli puhaltelee leppeästi sillä saralla ja kaiketi vain aika näyttää mitä tapahtuu. Eilinen saattoi olla siunaus tälle päivälle: koska juuri sen itsetsemppauksen jälkeen jaksoin olla toisessa tilanteessa tänään vahvempi.
Miten se meneekään: arvosta itseäsi, rakasta itseäsi jne... rakasta elämääsi, koska jos et sitä voi tehdä, niin silloinhan olet itse sen rakentanut huonosti. Kuinka usein me itse omalla toiminnallamme luomme esteitä elämäämme? Tai toiminnan puutteella.... :S Hmm... nukkumaan Niina mars!!
Kommentit
Lähetä kommentti