Siirry pääsisältöön

Ystävä

Joka kerta kun romahdan. Joka kerta kun rinnassa oleva möykky paisuu liian isoksi kestää. Joka kerta kun itku vie niin yli että en jaksa enää.... silloin puhelin soi. Minulla on kaksi maanpäällistä enkeliä jotka vuorotellen osaavat soittaa juuri tuolla hetkellä. Osaavat valita juuri oikeat sanat. Lohduttaa, viedä pahimmat ajatukset pois. Saa nauramaan elämälle. Nostaa ja kantaa minut ja vie aina palasen eteenpäin. Joka päivä.
Miten onnellinen minä saankaan olla näistä ystävistä. Kuinka voin koskaan kiittää riittävästi, koska sekin tuntuisi liian miedolta saatuun apuun, tukeen ja turvaan nähden.

Kiitos Anne ja Sanna <3

Kommentit

  1. AnneH1. huhtikuuta 2011 klo 20.07

    Ystäviä ei pidä/tarvitse kiitellä erikseen, teemme sen täydestä sydämestä ilman vastapalvelus tarpeita, koska tiedämme että vastaavassa tilanteessa sinulta saisi samanlaisen avun/turvan <3<3 KIITOS itsellesi että olen saanut olla mukana tässä SUURESSA elämän muutoksessa <3<3

    VastaaPoista
  2. Anonyymi2. huhtikuuta 2011 klo 22.51

    Yhdyn täysin Annen kommentteihin! Sitä vartenhan ystävät ovat olemassa että puolin ja toisin kuunnellaan, tarjotaan olkapäätä ja ollaan olemassa. Näitä myötä- ja vastamäkiä tulee meille kaikille. Muistan sitten vuorostani nojailla sinun olkaasi vasten jos ja kun sen aika joskus tulee <3 <3

    -Sanna-

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pitkään vaivanneet asiat taitaa asettua aloilleen. Ensiksi tarvittiin kuitenkin kunnon myrsky pöläyttämään kaikki sekaisin, mutta nyt alkaa ja on alkanut siivoamisen aika. Pelottaa, mutta tunnen asioiden menevän oikein ja päättyvän juuri niin kuin pitääkin. Pää on yhtäaikaa selvä ja sekava. Asioiden kaunistelu ei auta ketään ja on sitten lopulta jo rumaakin. Totuus satuttaa mutta puhdistaa.
3 kommenttia
Lue lisää

Minä pystyn

Minulla on juupaseipäs keskustelu itseni kanssa, ryhdynkö taas pitämään blogia? Jos ryhdyn, jatkanko täällä vai perustanko uuden? Ja sitten mietin että kenelle minä kirjoitan blogia? Ehkä enemmän itselleni, mutta jos minun selviämisestä joku saa vertaistukea niin sehän kiva. Taannoin tajusin, kun taas kerran haukuin itseäni, että kuka minulle on sanonut että olen surkea ja mitään sanomaton? Enkä osaa mitään ja olen ammattitaidoton ja... sitä rataa. Kuka näin on sanonut ja saanut minut näin uskomaan? Ei varmaan kukaan muu kuin minä itse, ego tai joku vastaava. Kuka on se joka on opiskellut ensin ravitsemustyöntekijäksi, sitten tarjoilijaksi? Tehnyt tarjoilijan ja ravintolapäällikön duuneja kunnes aikuisen kokeili hakea ammattikorkekouluun. Kävi pääsykokeissa ja pääsi sisään ammatikoulupohjalla? Kuka valmistui taloushallinnon tradenomiksi? Aloitti työt kesken koulun? Opiskeli samalla kokonaan uutta ohjelmaa, sähköistä taloushallintoa? Kirjanpidon rutiineja? Sai palvella monenlaisia ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Päiväkirjasta apua tiedostamiseen.

Huomaan että blogia ei olet tullut pidettyä, mutta toisaalta, kuka sitä vaatikaan? Mutta toissa-iltana kävin mesessä aiheesta juttua ja se suorastaan pakotti kirjoittamaan tänne. Itselle muistiin jos joskus muistaisin lukea ja palauttaa mieleen. Toissa iltana ystäväni lähetti minulle mesessä linkin, josta kehkeytyi semmoinen ajatusryöppy, että piti päästä se ihan tänne purkamaan. Linkki oli tämä: https://sporttirakki.fi/2018/09/14/blogi-kun-epaonnistuminen-on-onnistuminen/ Epäonnistuminen voi olla myös hyvä kokemus silloin jos on lähtökohdat tiedossa ja tavoitteet oikealla tasolla. Kyllä mielensä saa pahoittaa mutta miten siitä pääsee yli? Tai miten onnistuu olemaan asian kanssa niin sujut että ei edes pahoita? Harrastuksesta on kuitenkin kyse, eihän ole tarkoitus olla vereslihalla joka kokeen tai kisan jälkeen? Keskustelumme liittyi siihen, että tulisi etsiä niitä hyviä asioita eikä pelkästään ruotia huonosti menneitä juttuja. On kuitenkin hyvä olla realisti. Mutta miten voi olla...
1 kommentti
Lue lisää