Huomaan, että marraskuussa 2010 olen tehnyt ensimmäisen postauksen tänne. Siinnä lukee, että blogger on ollut käytössä jo vuoden, mutta vain pistämättä alulle. Muistan, että pidin blogia aiemmin jollain alustalla, joka sitten katosi. Voi olla, että sain varmuuskopiot siitä, mutta kuka tietää missä ne on?
Viimeiset vuodet täysin hiljaiseloa tämä, mutta viime kuukausina olen innostunt pitämään päiväkirjaa. Ihan perinteistä paperista semmoista. Siitä on taas virinnyt ajatus, että haluanko tulla enemmän näkyväksi tätä kautta? Päiväkirjani sisältöä tuskin jaan suoraan koskaan. Mutta joskus tuntuu että tapaukset on niin surullisia tai koomisia, että ehkäpä joku löytäisi vertaistukea tästä tai toisinpäin.
Aiemmin tässä blogissa olen varmaan painottanut tekstejä enemmän koirailuun. Mutta kun katson taaksepäin, on siellä hurjasti muutakin elämää ja tapahtumia. Nykyisin enemmän etsin itseäni ja statustani kun "koiraihmisen"- rooli tipahtaa pikkuhiljaa pois minusta. Suurin matka itseeni on tapahtunut viimeisen vuoden aikana, Mimmin lopettamisen jälkeen. Kuka ja mikä minä olen?
Minä olen Niina. 40 vuoden päälle. Osakas ja työntekijä kirjanpitäjänä. Koiranomistaja. Teininä muuttanut kotoa. Eronnut. Avopuoliso ja aviopuoliso myöhemmin. Pettänyt. Melkein henkensä menettänyt. Pelännyt. Hävennyt. Uudestaan avopuoliso. Sitten äiti. Kiireinen. Arvonsa hukannut. On/off tupakoija. Hermoileva. Sählääjä. Monta elämää elettynä. Jokainen jotenkin sählätty josta käteen on jäänyt 0 euroa ja selviämisen opettelu.
On kait minussa jotain hyvääkin? Tällä hetkellä se on piilossa itseltäkin. Mutta yritän kehittää itseäni. Buutata uutta ajattelumallia itselle itsestäni. Semmoista jolla kerron itselleni, että oletpa monesta selvinnyt ja hyvin pärjännyt. Saa olla vihainen ja väsynyt. Saa pysähtyä. Opettele sanomaan ääneen paha olosi tai jos koet riittämättömyyttä tai jopa epäoikeuden mukaisuutta. Opettelen tunnistamaan mitä haluan? Kerron sitten kun tunnistan ensimmäisen järkevän toiveen. Tällä hetkellä haluan olla yksin, niin että kukaan ei vaadi, pyydä, odota minulta mitään. Olla vain.
Toki näin varmaan haluaa melkein jokainen pienen lapsen työssä käyvä äiti, edes joskus: omaa aikaa. Vai miten lie?
Pyrin hallitsemaan liikaa. Kontroilloimaan kaikkea niin, että mikää ei pääse yllättämään ja hommat sujuvat haluamallani tavalla. Olen marttyyri. Voi miten osaankaan ottaa viitan päälleni ja näyttää koko olemuksellani kärsimystäni siitä, kun uhraudun niin syvästi tässä elämässä.
Narsisti? Toivottavasti en sitä. Haluaisin uskoa että pieni pala hyvää löytyy minustakin. Jotain hyvääkin on. Ihan varmasti.
Kuka ja mikä minä olen?
Viimeiset vuodet täysin hiljaiseloa tämä, mutta viime kuukausina olen innostunt pitämään päiväkirjaa. Ihan perinteistä paperista semmoista. Siitä on taas virinnyt ajatus, että haluanko tulla enemmän näkyväksi tätä kautta? Päiväkirjani sisältöä tuskin jaan suoraan koskaan. Mutta joskus tuntuu että tapaukset on niin surullisia tai koomisia, että ehkäpä joku löytäisi vertaistukea tästä tai toisinpäin.
Aiemmin tässä blogissa olen varmaan painottanut tekstejä enemmän koirailuun. Mutta kun katson taaksepäin, on siellä hurjasti muutakin elämää ja tapahtumia. Nykyisin enemmän etsin itseäni ja statustani kun "koiraihmisen"- rooli tipahtaa pikkuhiljaa pois minusta. Suurin matka itseeni on tapahtunut viimeisen vuoden aikana, Mimmin lopettamisen jälkeen. Kuka ja mikä minä olen?
 |
| Kuva: Sari Korhonen |
On kait minussa jotain hyvääkin? Tällä hetkellä se on piilossa itseltäkin. Mutta yritän kehittää itseäni. Buutata uutta ajattelumallia itselle itsestäni. Semmoista jolla kerron itselleni, että oletpa monesta selvinnyt ja hyvin pärjännyt. Saa olla vihainen ja väsynyt. Saa pysähtyä. Opettele sanomaan ääneen paha olosi tai jos koet riittämättömyyttä tai jopa epäoikeuden mukaisuutta. Opettelen tunnistamaan mitä haluan? Kerron sitten kun tunnistan ensimmäisen järkevän toiveen. Tällä hetkellä haluan olla yksin, niin että kukaan ei vaadi, pyydä, odota minulta mitään. Olla vain.
Toki näin varmaan haluaa melkein jokainen pienen lapsen työssä käyvä äiti, edes joskus: omaa aikaa. Vai miten lie?
Pyrin hallitsemaan liikaa. Kontroilloimaan kaikkea niin, että mikää ei pääse yllättämään ja hommat sujuvat haluamallani tavalla. Olen marttyyri. Voi miten osaankaan ottaa viitan päälleni ja näyttää koko olemuksellani kärsimystäni siitä, kun uhraudun niin syvästi tässä elämässä.
Narsisti? Toivottavasti en sitä. Haluaisin uskoa että pieni pala hyvää löytyy minustakin. Jotain hyvääkin on. Ihan varmasti.
Kuka ja mikä minä olen?
 |
| Kuva: Sari Korhonen |
Kommentit
Lähetä kommentti