Lauantaina starttasimme Metkan kanssa virallisissa kisoissa Kajaanin pallohallilla. Alun perin ajattelin käyttää nämä kaksi starttia ihan vain "epiksen" merkeissä kun ei niihin ole oikein päästy. Lähtiessä ajattelin, että jos kepit saisi menemään kunnialla ja kontaktit otetaan.
Eikö mitä, pitäisi keskittyä siihen että koira on hyvin hallinnassa, sosiaalinen, ei tappele, ei räyhää ei hyökkää kesken radan kenenkään kimppuun. Koiran elämän perusasioita siis. Enkö minä riittävästi opeta sosiaalisia taitoja, sitä kautta arjen hallintaa? Perushelppoa elämää, jossa ei tarvitse pelätä oman koiransa puolesta suhteessa muihin kanssa eläjiin.
Kyllä, valitettavasti meille kävi niin, että hää karkasi kesken eka radan jo heti alussa kehän ulkopuolelle rähisemään toiselle koiralle. Olen kiitollinen tuon koiran omistajalle joka ei pitäny tapausta minää, karva ei kuitenkaan pöllynyt eli oikeaa puremista ei tapahtunut eikä sen kummempaa, muuta kuin omalle itsetunnolle kova kolaus. Olihan tämä jo laatuaan toinen minulla ja ei tuo vanhinkaan rekku, eli Tuittu ole aina mallikelpoisesti käyttäytynyt (ja tasapuolisuuden nimissä, Mimmi teki tuon vajaa vuosi sitten pk- kokeissa kun menimme ilmoittautumaan tuomarille).
Joku sanoisi että nuoren koiran pullistelua vain jota se ehkä olikin, mutta silti! Ei vetele tuo peli minulle.
Mutta mikä on oikea hetki lähteä kisaamaan? Epiksissä jo kävimme, jossa radalta karkaamista ei tapahtunut. Toki treeneissä hallillakin on jo saatu kokemusta jonkin verran muistakin koirista ja on käyttäydytty. Vastaantulevat koirat mennään jo ihan asiallisesti pulisematta ohi. Miten ja mistä minä tiedän että nyt jo varmasti osataan käyttäytyä?
Hieman auttoi asiaa se että toka radalla pysyttiin minun kanssa, toki ei tietenkään onnistunut muuten vain minun ohjaaminen oikein (yllätys?), mutta starttien välin "tapakouluttaminen" toi pikaista apua hillumiseen. Vaan kyllä se loppupäivä menikin sitten kuitenkin "ranteet auki" tunnelmissa taas.
Mitä minä teen väärin, kun minun koirat hyökkäilee toisen kimppuun tappelemaan? Miksi minä en onnistu vaikka yritän? Kun minä ulkoilen, lenkkeilen, aktivoin, treenailen ja teen suunnilleen kaikkeni rekkujen hyvin voinnin eteen, niin miksi tästä kaikesta palkkana on se, että lähdetään riehumaan toisen koiran luokse? Perkele!!
Pitänee palata siis perusasioitten ääreen. Käyttäydytään siivosti, tullaan käskystä luokse, hengaillaan pyynnöstä siinnä lähettyvillä seuraillen ja osataan ruveta istumaan tai mennä maahan tarvittaessa (=tottelevaisuutta).
Sirkustemput, kuten100 pisteen tottis, hienot pujottelut ja varmat kontaktit agiltyssa yms. tulkoon sitten kun perusta on taas kunnossa eli se tottelevaisuus. 100 pisteen tottiksella tarkoitan tietysti sitä kuvaa, jota haen mielessäni tottiskaavion eri liikkeisiin.
Pointti näissä päätelmissä on se, että esim. korrekti, suora, vietikäs seuraaminen ja arjen tottelevaisuus on kaksi eri asiaa: ensimmäinen on vain temppuilua, minun omaa egoani tyydyttävää aina vain parempaan suoritukseen liittyvää harjoittelua, mutta sen kustannuksella ei saa unohtaa jälkimmäistä eli sitä oikeaa TOTTELEVAISUUTTA, arjen hallintaa, normielämää mitä se nyt sitten onkin.
Opiksiko? Toivottavasti...
Kesä saa tullaa vaikka kuinka olen koettanut jarruttaa sitä mielessäni. Hiihtelyt jatkukoon rullilla...
Eikö mitä, pitäisi keskittyä siihen että koira on hyvin hallinnassa, sosiaalinen, ei tappele, ei räyhää ei hyökkää kesken radan kenenkään kimppuun. Koiran elämän perusasioita siis. Enkö minä riittävästi opeta sosiaalisia taitoja, sitä kautta arjen hallintaa? Perushelppoa elämää, jossa ei tarvitse pelätä oman koiransa puolesta suhteessa muihin kanssa eläjiin.
Kyllä, valitettavasti meille kävi niin, että hää karkasi kesken eka radan jo heti alussa kehän ulkopuolelle rähisemään toiselle koiralle. Olen kiitollinen tuon koiran omistajalle joka ei pitäny tapausta minää, karva ei kuitenkaan pöllynyt eli oikeaa puremista ei tapahtunut eikä sen kummempaa, muuta kuin omalle itsetunnolle kova kolaus. Olihan tämä jo laatuaan toinen minulla ja ei tuo vanhinkaan rekku, eli Tuittu ole aina mallikelpoisesti käyttäytynyt (ja tasapuolisuuden nimissä, Mimmi teki tuon vajaa vuosi sitten pk- kokeissa kun menimme ilmoittautumaan tuomarille).
Joku sanoisi että nuoren koiran pullistelua vain jota se ehkä olikin, mutta silti! Ei vetele tuo peli minulle.
Mutta mikä on oikea hetki lähteä kisaamaan? Epiksissä jo kävimme, jossa radalta karkaamista ei tapahtunut. Toki treeneissä hallillakin on jo saatu kokemusta jonkin verran muistakin koirista ja on käyttäydytty. Vastaantulevat koirat mennään jo ihan asiallisesti pulisematta ohi. Miten ja mistä minä tiedän että nyt jo varmasti osataan käyttäytyä?
Hieman auttoi asiaa se että toka radalla pysyttiin minun kanssa, toki ei tietenkään onnistunut muuten vain minun ohjaaminen oikein (yllätys?), mutta starttien välin "tapakouluttaminen" toi pikaista apua hillumiseen. Vaan kyllä se loppupäivä menikin sitten kuitenkin "ranteet auki" tunnelmissa taas.
Mitä minä teen väärin, kun minun koirat hyökkäilee toisen kimppuun tappelemaan? Miksi minä en onnistu vaikka yritän? Kun minä ulkoilen, lenkkeilen, aktivoin, treenailen ja teen suunnilleen kaikkeni rekkujen hyvin voinnin eteen, niin miksi tästä kaikesta palkkana on se, että lähdetään riehumaan toisen koiran luokse? Perkele!!
Pitänee palata siis perusasioitten ääreen. Käyttäydytään siivosti, tullaan käskystä luokse, hengaillaan pyynnöstä siinnä lähettyvillä seuraillen ja osataan ruveta istumaan tai mennä maahan tarvittaessa (=tottelevaisuutta).
Sirkustemput, kuten
Pointti näissä päätelmissä on se, että esim. korrekti, suora, vietikäs seuraaminen ja arjen tottelevaisuus on kaksi eri asiaa: ensimmäinen on vain temppuilua, minun omaa egoani tyydyttävää aina vain parempaan suoritukseen liittyvää harjoittelua, mutta sen kustannuksella ei saa unohtaa jälkimmäistä eli sitä oikeaa TOTTELEVAISUUTTA, arjen hallintaa, normielämää mitä se nyt sitten onkin.
Opiksiko? Toivottavasti...
***
 |
| Skyket kokeilussa |
Kesä saa tullaa vaikka kuinka olen koettanut jarruttaa sitä mielessäni. Hiihtelyt jatkukoon rullilla...
Kommentit
Lähetä kommentti